Tukala tasapeli

Toiset vaalit puoleen vuoteen eivät ratkaisseet Israelin politiikan umpisolmua. Benjamin Netanjahu ja Benny Gantz haluavat pääministeriksi. Kummallakaan ei ole tukenaan parlamentin enemmistöä.

Benjamin Netanjahu
Teksti
Veera Pennanen
Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Syyskuun 17. päivänä Israelissa ei kuultu enää voitonpuheita. Kun ensimmäiset ovensuukyselyiden tulokset julkaistiin vaali-iltana, kävi nopeasti selväksi, että tulos oli jälleen tasapeli.

Istuvan pääministerin Benjamin Netanjahun johtama oikeistolainen Likud ja ykköshaastaja Benny Gantzin keskustalainen Sininen ja valkoinen saivat käytännössä saman määrän paikkoja parlamenttiin eli Knessetiin. Pian molemmat kuitenkin julistivat olevansa oikea valinta hallituksen muodostajaksi ja uudeksi pääministeriksi.

Kumpikaan puolueista ei kykene muodostamaan hallitusta yksin.

Kymmenen vuotta yhtäjaksoisesti Israelin pääministerinä toimineen Netanjahun hallitus on rakentunut Likudin ja uskonnollisen oikeiston puolueiden varaan. Nyt koalitio jäi muutaman paikan päähän enemmistöstä.