Isänmurha media-alalla: James Murdoch hyökkää valeuutisia ja isänsä konservatiivista mediaimperiumia vastaan

Kapinoinnistaan huolimatta James Murdoch istuu yhä News Corp -konsernin hallituksessa.

journalismi
Teksti
Mika Horelli

James Murdochin isäkapina otti uusia kierroksia 5. maaliskuuta. Tuolloin tiedotettiin, että Murdoch oli ryhtynyt sijoittajaksi newyorkilaiseen startup-yritys Betaworksiin.

Betaworksin bisnes perustuu valeuutisten kampittamiseen. Yhtiö muun muassa kehittää teknologioita, jotka paljastavat väärennetyt uutis- ja henkilövideot.

Jo aiemmin James Murdoch oli ilmoittanut aikovansa sijoittaa yhtiönsä kautta vastaaviin yrityksiin miljoonia dollareita. Hänen kertoo tavoitteekseen edistää paremmin faktoihin sitoutuneen uutisekosysteemin luomista ja kehittää teknologioita valeuutisten pysäyttämiseksi.

Toiminnan maalina on helppo nähdä James Murdochin isä, australialaislähtöinen mediamoguli Rupert Murdoch.

Isä-Murdoch omistaa konservatiivisuudestaan tunnetun News Corp:n, johon kuuluu satoja tiedotusvälineitä eri puolilla maailmaa. Yhtiön kenties tunnetuin osa on Yhdysvalloissa toimiva Fox News -uutiskanava.