Isä oli päättänyt tappaa tyttärensä – ”Kunniamurhassa kyse on vallasta”

Oscar-palkittu ohjaaja Sharmeen Obaid-Chinoy tarttuu aiheisiin, jotka suututtavat.

kunniamurha
Teksti
Katri Merikallio
Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Isä katsoo kameraan ja toteaa tyynesti: ”Kaikki sanovat, että toimin oikein, että minua kunnioitetaan nyt enemmän.”

Isä oli päättänyt tappaa 19-vuotiaan tyttärensä Saban, koska tämä oli karannut kotoa ja mennyt salaa naimisiin rakastamansa pojan kanssa. Tytär oli tahrannut isänsä ja sukunsa kunnian.

Isä ja tämän veli hakkasivat Saban pahoin, ampuivat tyttöä päähän, työnsivät säkkiin ja heittivät jokeen. Mutta kuin ihmeen kaupalla Saba säilyi hengissä.

Isää ja setää vastaan nostettiin syyte murhayrityksestä ja miehet vangittiin.

Kyläyhteisön vanhimmat kuitenkin painostivat Saban antamaan isälleen ja sedälleen anteeksi. Syyte raukesi ja miehet vapautettiin. Isä otettiin kylässä vastaan sankarina.