Huomenna ratkeaa brittien ikuinen kiista: Kyllä vai ei EU:lle?

SK:n arkistoista: Edes rautarouva Margaret Thatcher ei ajanut Britanniaa tilanteeseen, jossa se tänä päivänä on.

Britannia
Teksti
Katri Merikallio

Britannian kansalaiset ovat äänestäneet tänään siitä, pysyvätkö he osana Euroopan Unionia vai irrottautuvatko siitä. Äänestystuloksesta, jonka pitäisi olla selvillä huomisaamuna klo 10 aikaan, odotetaan äärimmäisen tiukkaa. Kukaan ei tiedä, miten EU:sta eroaminen tarkalleen ottaen toteutettaisiin. Sitä pidetään kuitenkin selvänä, että jos Brexit-leiri voittaa, konservatiivipääministeri James Cameron saa lähteä.

Suomen Kuvalehden toimittaja Katri Merikallio kirjoitti brittien ja muun Euroopan hankalasta suhteesta helmikuussa 2016.

Kukaan ei tiedä, mitä konservatiivi pääministeri Harold Macmillan ajatteli heinäkuun 31. päivänä 1961. Silloin hän allekirjoitti huteralla käsialallaan nimensä Britannian EY-jäsenyysanomuksen alle. Päätös yllätti monet.

Yhdentyvä Eurooppa oli kyllä brittien mieleen. Winston Churchill puhui heti toisen maailmansodan jälkeen innostuneena Euroopan Yhdysvalloista, joka tekisi Euroopan kansat onnellisiksi ja estäisi Saksaa aseistautumasta.

Britit vain eivät tähän visioon kuuluneet. ”Meillä on jo Kansainyhteisö”, Churchill totesi.