Hitlerin valtaannoususta pitää oppia – ”Sitä mahdollisuutta ei 1930-luvun Saksassa eläneillä vielä ollut”

Liberaali demokratia ei pysy pystyssä, elleivät ihmiset todella välitä siitä, sanoo historioitsija Timothy Snyder.

Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Oikeistoradikalismi jyrää Euroopassa. Räyhäpopulisti Donald Trump voittaa Yhdysvalloissa presidentinvaalit valehtelemalla suut ja silmät täyteen. Vähemmistöt ovat ahtaalla ja vihapuhe leviää.

Eikö tässä kaikessa ole pahaenteisesti jotain samaa kuin 1930-luvussa, kysellään. Ajassa, jolloin maa toisensa jälkeen luisui ensin diktatuuriin ja lopulta kaikkien aikojen tuhoisimpaan sotaan.

Timothy Snyder, 47, on saanut vastata kysymykseen yhä uudelleen. Hän on historian professori yhdysvaltalaisessa Yalen yliopistossa ja tullut tunnetuksi varsinkin Itä-Eurooppaa ja toista maailmansotaa käsittelevistä kirjoistaan. Sellaisista kuin Hitlerin ja Stalinin joukkosurmista kertova Tappotanner (Siltala 2014) ja juutalaisten tuhoamista kuvaava Musta maa (Siltala 2015).

”Tärkeintä ei ole verrata vuosikymmeniä keskenään”, Helsingissä Historioitsijat ilman rajoja -järjestön tilaisuudessa käynyt Snyder sanoo.

”Tärkeämpää on, että meillä on nyt mahdollisuus oppia 1930-luvusta. Sitä mahdollisuutta ei ollut niillä, jotka elivät itse silloin.”