Hautarosvot kaivoivat kerros­talon alta esiin keski­aikaisen kirkon – antiikki­taka­varikot ovat lisääntyneet Italiassa

Pääministeri Giorgia Melonin hallitus on ilmoittanut aikovansa suojata Italian kulttuuriperintöä edeltäjiään paremmin. Antiikkiesineitä on palautettu Italiaan myös ulkomailta.

rikollisuus
Teksti
Hannu Pesonen
4 MIN

Napolissa rikolliset kaivoivat kerrostalon alta esiin tuhat vuotta vanhan keskiaikaisen kirkon, italialainen uutistoimisto Ansa kertoi viime syksynä.

Haudanryöstäjien eli niin kutsuttujen tombarolien johtaja oli hankkinut kerrostalosta kaksi huoneistoa. Niiden kellarivarastot hän muutti kaivausalueeksi. Kirkko arvokkaine taide-esineineen ja seinäfreskoineen löytyi kahdeksan metrin syvyydestä.

Tombarolit saivat ahkeroida useita kuukausia ilman, että kukaan talon asukkaista valitti häiriöistä tai ilmoitti poliisille. Napolin alueella toimiva Italian vanhin mafiajärjestö Camorra on armottomalla tavalla opettanut napolilaisia sulkemaan silmänsä asioilta, jotka eivät heille kuulu.

Kerrostalon lähellä sijaitsevalta metroaseman rakennustyömaalta oli aiemmin paljastunut toisen keskiaikaisen kirkon jäänteitä. Poliisi arvioi, että rikolliset olivat siitä päätelleet, että vierestäkin voisi löytää jotakin.