Liar! Liar!
Britanniassa siat lihovat yli karsinoidensa, polttoaine on lopussa ja satamat ruuhkautuvat. Pääministeri Boris Johnson näkee ongelmissa vain mahdollisuuksia: maa on ”matkalla kohti korkeita palkkoja, korkeaa osaamistasoa, korkeaa tuottavuutta ja matalia veroja”. Johnsonia sanotaan häpeilemättömäksi valehtelijaksi. Silti hän saa ihmiset hyvälle tuulelle.
Voit kuunnella jutun myös ääniversiona. Lukijana toimii a.i.materin koneääni Ilona.
Sikafarmari Rob Mutimer on ahdingossa. Hän kasvattaa Itä-Englannissa sijaitsevalla maatilallaan seitsemääsataa emakkoa. Osa niistä on niin lihavia, etteivät ne mahdu karsinoihinsa.
Mutimer on Ison-Britannian sika-alan etujärjestön NPA:n puheenjohtaja. Hän kertoi alan vaikeuksista The Guardian -sanomalehdessä lokakuun alkupuolella.
Jopa 100 000:aa brittisikaa uhkaa ennenaikainen tappaminen, koska Britanniassa ei ole riittävästi teurastajia ja muita elintarvikealan ulkomaalaisia kausityöntekijöitä. Pahimmassa tapauksessa liha poltetaan, se ei päädy kuluttajille.
Britanniaa ovat koetelleet tänä syksynä monet muutkin EU-eron eli brexitin aiheuttamat vastoinkäymiset: polttoainepula ja satamien konttisuma. Brexitiä kannattanut pääministeri Boris Johnson on ikuinen optimisti ja näkee ongelmien sijaan vain mahdollisuuksia.
”Maamme on matkalla kohti korkeita palkkoja, korkeaa osaamistasoa, korkeaa tuottavuutta ja matalia veroja”, hän sanoi lokakuussa konservatiivien puoluekokouksessa Manchesterissa.
Boris Johnson on rakentanut uraansa kasaamalla valheita valheiden päälle.
Hän kyllästyi nopeasti harjoittelijan tylsiin rutiineihin ensimmäisessä työpaikassaan The Times -lehdessä vuonna 1987. Kuningas Edward II:ta käsittelevä juttu kaipasi lisämaustetta, joten hän keksi siihen sitaatin omasta päästään. Kun asia paljastui, hän sai potkut.
Johnson puolustautui väittämällä, että suuri osa lehdissä julkaistuista sitaateista on toimittajien keksimiä.
The Daily Telegraph -lehden päätoimittaja Max Hastings päätti antaa nuorelle miehelle uuden tilaisuuden. Johnson aloitti kesällä 1988 Brysselin-kirjeenvaihtajana. Hän ilmestyi pressitilaisuuksiin reikäisissä vaatteissa, paita repsottaen housunkauluksen päällä. Hän puhui huonoa ranskaa, vaikka osasi kieltä erinomaisesti.
”Hän muistutti kävelevää likapyykkikoria”, kirjoittaa Sonia Purnell vuonna 2011 ilmestyneessä Just Boris -elämäkerrassa.
Johnson aloitti ennennäkemättömän hyökkäyksen silloista Euroopan yhteisöä EY:tä vastaan.
Hän väitti jutuissaan, että EY säätelee banaanien muotoa ja kondomien kokoa, että se vaatii naisia palauttamaan käytetyt seksilelut, että EY uhkaa brittien rakastamia punaisia Savaloy-makkaroita, että etanat luokitellaan kaloiksi ja Euroopan komission päärakennus Berlaymont räjäytetään, koska se on täynnä asbestia.
Berlaymont on yhä pystyssä.
Brysselin virkamiehet ja kirjeenvaihtajat olivat kauhuissaan, mutta tory-puolueen Eurooppa-skeptikot innostuivat. Brittilehtien päätoimittajat alkoivat vaatia omilta toimittajiltaan yhtä värikkäitä juttuja.
Johnsonin artikkeleilla oli myös oma vaikutuksensa nationalistisen UKIP-puolueen nousuun Britanniassa.
”Ei hän koskaan tietoisesti valehdellut, hänellä oli vain oma käsityksensä totuudesta”, on Johnsonin ensimmäinen vaimo Allegra Mostyn-Owen sanonut.
Mostyn-Owen eli Brysselissä yksinäistä elämää. Kerran hän sai lukea lehdestä, että Johnson oli työmatkalla Zagrebissa. Puoliso oli unohtanut kertoa asiasta.
Mostyn-Owen pelkäsi mielenterveytensä puolesta. Häntä piinasivat tarinat siitä, mitä Johnsonin äidille oli aikoinaan käynyt Brysselissä.
Faethon oli kreikkalaisessa mytologiassa auringonjumala Helioksen poika. Hän vaati isältään aurinkovaunujen ohjaksia. Helios suostui vastahakoisesti, koska tiesi poikansa tunariksi. Faethon menettikin vaunujen kontrollin ja syöksyi alas taivaalta. Liekeistä syntyi Saharan autiomaa.
Faethon-kompleksi tarkoittaa huonosta vanhemmuudesta kärsineiden lapsien vallanhimoista, narsistista ja itsetuhoista käyttäytymistä aikuisena. Kompleksi on yhdistetty moniin huippupoliitikkoihin. Tutkijat ovat tosin erimielisiä siitä, onko kompleksia olemassakaan, mutta ne, jotka uskovat siihen, vetoavat tilastoihin.
Tietokirjailija Lucille Iremonger on tutkinut 24:ää brittipääministeriä, jotka hallitsivat vuosina 1809–1940. Heistä 62 prosenttia oli menettänyt yhden tai molemmat vanhemmistaan viiteentoista ikävuoteen mennessä. Kansallinen keskiarvo oli 10–15 prosenttia.
Winston Churchillin oli laiminlyöty lapsi, isänsä jatkuvan arvostelun kohde. Tony Blair on kertonut yksinäisestä nuoruudestaan.
Yhdysvalloissa Jack Reagan intoutui juopottelemaan erityisesti juhlapyhinä, jolloin hän terrorisoi vaimoaan ja poikaansa Ronaldia. Bill Clintonin isä kuoli kolme kuukautta ennen lapsensa syntymää. Clintonin isäpuoli oli peliriippuvainen alkoholisti.
Myös Boris Johnson kärsii Faethon-kompleksista, väittää hänen toinen elämäkerturinsa Tom Bower. Vuonna 2020 ilmestynyt Boris Johnson, The Gambler -kirja käsittelee kohdettaan kritiikittömästi, mutta kertoo kiinnostavasti pääministerin lapsuudesta.
Alexander Boris de Pfeffel Johnson syntyi New Yorkissa vuonna 1964. Perhe muutti isän Stanley Johnsonin työn perässä ympäri maailmaa ja päätyi asumaan Brysseliin vuonna 1973, kun Stanley Johnson sai työpaikan Euroopan komissiossa.
Isä oli poissaoleva, ilkeä ja väkivaltainen. Boris Johnson ja kolme nuorempaa sisarusta turvasivat Charlotte-äitiin. Johnsonin kutsumanimi oli vielä tuolloin Alex. Hän oli kiltti, introvertti poika, joka kärsi kuulo-ongelmista ja jonka lempipuuhaa oli ”leikkiä lukemista”.
Kun Johnson oli 11-vuotias, äiti sai hermoromahduksen. Charlotte Johnson joutui vuosiksi psykiatriseen hoitoon. Lapset lähetettiin Englantiin sisäoppilaitokseen.
Johnson pääsi stipendillä Etonin kuuluisaan poikakouluun vuonna 1977. Siellä hän loi nahkansa ja alkoi käyttää nimeä Boris. Hän muovasi itsestään – tai julkikuvastaan – ulospäinsuuntautuvan, koomisen ja kaoottisen hahmon, jollaisena hänet nyt tunnetaan.
Kaikki Johnsonin aikuiselämän törkeät tavat – valheet, petokset, uskottomuus – selittyvät hänen vaikealla isäsuhteellaan ja sillä, että hän joutui kasvattamaan nuorena suojakuoren ympärilleen, väittää Tom Bower.
Kriitikoiden mielestä komplekseihin vetoamien on valkopesua: vaikea lapsuus ei oikeuta sikamaista käyttäytymistä aikuisena.
Hän ilmestyi pressitilaisuuksiin reikäisissä vaatteissa, paita repsottaen. ”Hän muistutti kävelevää likapyykkikoria.”
Konservatiivinen The Spectator -lehti palkkasi Johnsonin vuonna 1999 päätoimittajaksi. Ehtona oli, että hän hylkäisi haaveet poliitikon urasta. Kaksi vuotta myöhemmin Johnson asettui ehdolle parlamenttivaaleissa ja lupasi äänestäjille, että jättää työnsä The Spectatorissa.
Hän ei pitänyt jälkimmäistäkään lupausta.
”Haluan syödä ja säilyttää kakkuni”, kuului perustelu.
Johnson oli ollut 1990-luvulla vakiovieras television viihdeohjelmassa Have I Got News for You, jonka suomalainen versio tunnetaan nimellä Uutisvuoto. Ohjelma teki Johnsonista niin suositun, että hän uskalsi uhmata politiikan pelisääntöjä.
Brittilehdet paljastivat lokakuussa 2004, että Johnsonilla oli suhde alaiseensa, The Spectatorin kolumnistiin Petronella Wyattiin. Wyatt oli tehnyt suhteen aikana ainakin yhden abortin.
Johnsonin ensireaktio oli ”ilkkakanervamainen”. Hän kiisti kaiken:
”Täydellistä potaskaa!”
Kun väitteet osoittautuivat todeksi, konservatiivien puheenjohtaja Michael Howard vaati Johnsonia eroamaan varjohallituksen kulttuuriministerin paikalta julkisen valehtelun takia. Johnson kieltäytyi, joten Howard joutui erottamaan hänet.
Johnson meni kolmannen kerran naimisiin toukokuussa 2021. Puoliso Carrie Symonds on toryjen puoluetoimiston entinen tiedottaja. Pariskunnalle syntyi Wilfred-poika huhtikuussa 2020.
Media on seurannut Johnsonin värikästä yksityiselämää herkeämättä, vaikka hän on kieltäytynyt johdonmukaisesti kommentoimasta sitä. Tänä syksynä hän myönsi kuitenkin amerikkalaisen NBC-tv-kanavan haastattelussa, että hänellä on kuusi lasta.
Johnson ja Allegra Mostyn-Owen erosivat vuonna 1993. Johnson nai toisen vaimonsa Marina Wheelerin kaksitoista päivää myöhemmin. Pariskunnan ensimmäinen lapsi syntyi, kun avioerosta oli kulunut viisi viikkoa.
Johnsonilla ja Wheelerillä on neljä lasta. Liitto kesti neljännesvuosisadan, mutta kolme vuotta sitten myös Wheeler sai tarpeekseen miehensä vaihtuvista rakastajattarista. Johnsonille oli syntynyt avioliiton aikana lapsi taidekonsultti Helen MacIntyren kanssa.
Johnsonin isä Stanley kirjoitti vuonna 1970 kirjan siitä, miten tärkeää syntyvyydensäännöstely on ylikansoituksen estämiseksi. Oppi ei ole siirtynyt isältä pojalle, irvileuat veistelevät. Spitting Image -nukkesatiirissa Johnsonin seksiseikkailut ovat jatkuva vitsien aihe. Hänen hahmonsa muun muassa neuvoo eritysavustajaansa Dominic Cummingsia naisasioissa näin: ”Hiukset pörrölle ja latinaa kehiin. Sitten odotetaan isyyshaastetta.”
Kun Johnson valittiin konservatiivien puheenjohtajaksi heinäkuussa 2019, The Spectatorin toimittaja Paul Dacre kirjoitti:
”Perhearvojen puolue on valinnut johtajakseen miehen, jonka moraalin vertaaminen kulkukissoihin on loukkaus kissarotua kohtaan.”
Vuoden 2012 kesäolympialaiset järjestettiin Lontoossa. Kisojen ei-urheilullisesti ikimuistoisin hetki nähtiin Victoria-puistossa elokuun 2. päivä.
Kisaturistit tuijottivat hämmentyneinä kohti taivasta: Johnson, joka oli juuri aloittanut toisen kautensa Lontoon pormestarina, roikkui köysiradan vaijereissa heidän yläpuolellaan.
Johnson oli päättänyt juhlistaa brittien ensimmäistä olympiakultaa testaamalla viritettyä köysirataa. Hän oli kuitenkin arvioinut painonsa pahasti alakanttiin, ja vauhti oli loppunut kesken matkan.
Köysiradalle jämähtänyt Johnson heilutteli käsissään kahta Ison-Britannian lippua ja nauratti yleisöä.
”Hyvin sujuu, loistavasti organisoitu! Tuokaa tikkaat.”
Kommellus vain kasvatti hänen suosiotaan.
Boris Johnson, usein äänestäjilleen pelkkä Boris tai ”BoJo”, putoilee lampiin, pörröttää tarkoituksella hiuksiaan ja vitsailee tiensä ulos hankalimmistakin tilanteista.
”Täytyy myöntää, että Boris oli omalla tavallaan hyvin charmikas ja hänessä oli jotain humoristista ja hellyttävää; jo hänen näkemisensä sai ihmiset hyvälle tuulelle”, kirjoittaa toimittaja Eeva Lennon kirjassaan Kuuluuko Englanti Eurooppaan?
Johnson viljelee puheessaan latinankielisiä fraaseja, joilla hän osoittaa lukeneisuuttaan. Kun kymmenvuotias Sophia Hindmarsh pääsi tenttaamaan häntä Sky Newsin ohjelmassa vuonna 2015, Johnson ei kuitenkaan ymmärtänyt yksinkertaista lausetta ”Princeps esse velim”.
Englannin kielellä se oli hänelle varmasti tuttu: ”Haluan olla johtaja.”
Kymmeniä toimittajia ja valokuvaajia kerääntyi Johnsonin kodin eteen sunnuntai-iltapäivänä 21. helmikuuta 2016. Huolitellusti pukeutunut ja jopa hiuksensa kammannut Johnson käveli kameroiden eteen kertomaan vaikeasta päätöksestään: hän aikoi liittyä brexitin kannattajiin.
Alamaissa ollut Vote Leave -kampanja sai Lontoon pormestarista suositut ja riittävän salonkikelpoiset kasvot.
Oliko kyse pelkästä opportunismista, mahdollisuudesta haastaa pääministeri David Cameronin puheenjohtajuus? Useimpien tutkijoiden ja Johnsoniin kriittisesti suhtautuvien brittitiedotusvälineiden kuten BBC:n, The Timesin, The Guardianin ja The Economistin mielestä kyllä.
Konservatiivien joukossa on monia vakaumuksellisia brexitin kannattajia, kuten alahuoneen johtaja Jacob Rees-Mogg ja EU-erosta vastannut ministeri David Davis. Johnsonin ainoa vakaumus on kriitikoiden mielestä oman uran edistäminen.
Toisaalta Johnson oli arvostellut EU:ta johdonmukaisesti niin toimittajana kuin poliitikkona jo kolmen vuosikymmenen ajan ennen dramaattista ilmoitustaan.
Kun Johnson oli valinnut puolensa, hän lupasi, ettei tulisi kampanjoimaan näkyvästi. Lupaus piti muutaman päivän.
Johnson matkusti ympäri maata punaisella brexit-bussilla. Sen kyljessä luki: ”Me maksamme EU:lle 350 miljoonaa puntaa viikossa. Annetaan rahat mieluummin NHS:lle. Otetaan kontrolli takaisin.” NHS on Britannian kansallinen terveyspalvelu.
Todellisuudessa lähes puolet 350 miljoonasta punnasta palautui Britannialle erilaina EU-tukina.
Vote Leave painatti koteihin jaetun lehtisen, jossa väitettiin, että Turkki oli liittymässä EU:hun. Sen jälkeen 84 miljoonalla turkkilaisella olisi Britanniaan vapaa pääsy. Brexitiä vastustaneen Remain-kampanjan aikaa haaskaantui valheellisten väittämien torjumiseen.
Johnson vakuutti äänestäjille, ettei tulisi koskaan hyväksymään ”perälaudaksi” kutsuttua sopimusjärjestelyä, joka irrottaisi Pohjois-Irlannin Britannian sisämarkkinoista. Näin kuitenkin lopulta tapahtui ja tulliraja siirrettiin Irlanninmerelle.
David Cameron on kutsunut Johnsonia ”voidelluksi porsaaksi, joka onnistuu aina luikahtamaan sormien läpi”. Brexitin kannattajien voitto oli Cameronille henkilökohtainen nöyryytys. Hän ilmoitti eroavansa heti äänestystuloksen varmistuttua.
Cameronia pääministerinä seuranneen Theresa Mayn epäkiitolliseksi tehtäväksi jäi brexit-diilin toteuttaminen. Hän toi EU:n kanssa neuvotellun sopimuksen parlamenttiin äänestettäväksi kolmesti alkuvuodesta 2019. Kansanedustajien enemmistö hylkäsi sen joka kerta. Oli Mayn vuoro erota.
Lapsena Johnson haaveili olevansa jonain päivänä ”maailman kuningas”.
Britti-imperiumin suuruuden päivät ovat kaukana menneisyydessä, mutta Ison-Britannian pääministeri on yhä yksi maailman vaikutusvaltaisimmista johtajista. Johnson saavutti unelmansa heinäkuussa 2019.
Viisi kuukautta myöhemmin hän järjesti ennenaikaiset parlamenttivaalit. Konservatiivit ottivat murskavoiton ja 80 paikan enemmistön alahuoneeseen. Sen turvin Johnson sai vihdoin parlamentissa läpi EU:n kanssa neuvottelemansa erosopimuksen, jossa ”perälauta” oli mukana.
Brexit astui voimaan tammikuun 31. päivä vuonna 2020. Prosessi on edelleen kesken.
Pohjois-Irlanti noudattaa edelleen suurta osaa EU:n tuontisäännöistä. Koska tulliraja kulkee Irlanninmerellä, Britanniasta tulevat tuotteet tarkastetaan Pohjois-Irlannin satamissa. Britannia haluaisi helpotuksia rajatarkastuksiin.
Johnson uhkaa pyyhkiä sopimuksella pöytää. EU:n edustajat varoittavat ”vakavilla seuraamuksilla”.
Samaa levyä on pyöritetty jo viisi vuotta.
Entisen erityisavustajan mukaan Johnson olisi välttämättä halunnut tavata kuningattaren, vaikka iso osa hänen henkilökunnastaan oli jo sairastunut koronaan.
Britannia ajautui pienimuotoiseen kaaokseen syyskuussa.
Kun uutisissa kerrottiin, että säiliöautojen kuljettajista on pulaa, ihmiset ryntäsivät hamstraamaan polttoainetta samalla tarmokkuudella, jolla suomalaiset olivat kantaneet kotiin vessapaperia koronapandemian ensi vaiheessa. Syyskuun 27. päivä polttoaine oli loppunut lähes kokonaan Englannin suurimpien kaupunkien bensa-asemilta.
Hallitus joutui turvautumaan armeijan apuun. Parisataa sotilasta määrättiin ajamaan säiliöautoja ja toimittamaan polttoainetta huoltoasemille.
Johnsonin hallitus on ottanut käyttöön pisteperustaisen maahanmuuttojärjestelmän. Mitä parempi englannin kielen taito, osaaminen ja vuosipalkka hakijalla on, sitä suuremmalla todennäköisyydellä hän saa työluvan. Vaatimukset koskevat myös EU-maiden kansalaisia.
Pisteperustainen systeemi suosii korkeasti koulutettuja hakijoita. Tänä syksynä Britanniassa on ollut pulaa vähän koulutetuista kausityöntekijöistä ja muista duunareista.
Itäeurooppalaisia rekkakuskeja on houkuteltu maahan väliaikaisilla kolmen kuukauden viisumeilla, teurastajia puolen vuoden. Pikaviisumeita on tarjottu myös esimerkiksi siipikarjatyöntekijöille.
Seisovista rekoista, bensajonoista ja sikafarmareiden ongelmista huolimatta Johnson pitää kiinni Vote Leave -kampanjan tärkeimmästä lupauksesta. Britannia ei saa enää olla riippuvainen ulkomaisesta kausityövoimasta. Työvoiman liikkuvuutta voidaan helpottaa vain tilapäisesti.
Johnson esiintyy ensimmäistä kertaa urallaan johdonmukaisesti.
”Emme palaa takaisin systeemiin, jossa taloutemme pyöri halvan itäeurooppalaisen maahanmuuton varassa”, hän sanoi Manchesterin puoluekokouksessa.
Konservatiivit murskasivat vuoden 2019 vaaleissa niin sanotun ”punaisen muurin”. He päihittivät työväenpuolueen sen vankimmilla alueilla Pohjois-Englannin ja Pohjois-Walesin teollisuuspaikkakunnilla. Juuri siellä äänestettiin myös brexitin puolesta.
Globalisaation häviäjiin kuuluvat pohjoisen asukkaat ovat päättäneet uskoa Johnsonin logiikkaa: kun ulkomaista halpatyövoimaa on vain rajallisesti saatavilla, työvoiman kysyntä kasvaa ja palkat nousevat.
Britannian tilastokeskuksen ONS:n mukaan palkat nousivatkin kesä–elokuussa kuusi prosenttia.
Korotus tuntuu hämmästyttävän suurelta, mutta koronapandemia on sotkenut työmarkkinoita niin paljon, että palkkakehitystä on vielä vaikeaa analysoida.
Toistaiseksi brexitin vaikutukset ovat näkyneet alakohtaisina ongelmina. Maatalouden ja kuljetusalan pulmien lisäksi aiemmin hyvin menestyneet brittiläiset verkkokauppayritykset ovat olleet vaikeuksissa uusien tullimenettelyiden takia.
Brexitin todellisia seurauksia voidaan arvioida vasta vuosien päästä.
Boris Johnsonia on kutsuttu Trump-jäljitelmäksi, pikku-Trumpiksi, mukavaksi Trumpiksi ja Trumpin sisäoppilaitosversioksi. Donald Trump valittiin Yhdysvaltain presidentiksi samana vuonna, kun britit äänestivät brexitin puolesta.
Onko Johnsonkin siis populisti?
Ei ainakaan puhdasverinen, sanovat akateemiset tutkijat. Hänen koukeroinen ja jopa runollinen kielensä on kaukana populistin puheenparresta.
Hän ei käytä Brexit-puoluetta johtavan Nigel Faragen tavoin karkeita sanoja maahanmuuttajista, vaan puolustaa saarivaltion identiteettiä pehmeämmällä tyylillä.
”Britanniassa on paljon enemmän sykettä, energiaa ja vetovoimaa kuin ennen brexitiä”, hän sanoi The Atlanticin haastattelussa elokuussa.
Johnson on kuitenkin omaksunut populistisia elkeitä kuten suurpiirteisen suhtautumisen totuuteen ja työmiehen kaverina esiintymisen, vaikka hän on jo sukutaustansa perusteella yhtä kaukana työväenluokasta kuin Ferrari Toyotasta.
Kun kaksitoista jalkapallon suurseuraa kertoi viime huhtikuussa perustavansa oman eurooppalaisen Superliigan, Johnson vastusti ideaa ponnekkaasti.
”Tämä iskisi kansallisen pelin sydämeen ja koskettaisi kannattajia ympäri maata”, hän tviittasi 18. huhtikuuta.
Englannin Valioliigan joukkueet ovat sittemmin hylänneet hankkeen, mutta miksi asia ylipäätään kiinnosti Johnsonia? Hän on aiemmin suorastaan ylpeillyt sillä, ettei ymmärrä jalkapallosta mitään.
Englantilaisen jalkapallon puolustaminen on Johnsonin pehmeää populismia. Tottenhamiensa ja liverpooliensa kautta britit ovat yhteydessä johonkin itseään suurempaan, kansalliseen itsetuntoon, Johnson sanoo.
Koronapandemian alkuvaiheessa Johnson käyttäytyi yhtä holtittomasti kuin Trump, Brasilian populistipresidentti Jair Bolsonaro ja Valko-Venäjän diktaattori Aljaksandr Lukašenka.
Britannian terveydenhuoltoviranomaiset esittivät maaliskuun 3. päivänä 2020 hallitukselle pyynnön, että ministerit neuvoisivat kansalaisia pidättäytymään kättelystä ja muista lähikontakteista.
Johnson toimi täysin päinvastoin. ”Kättelin kaikki”, hän kertoi tavattuaan koronapotilaita sairaalassa.
Pääministerillä oli myös tapana hakata nyrkillä rintaansa ja kertoa alaisilleen olevansa ”vahva kuin härkä”. Maaliskuun edetessä rintaan paukuttelua seurasivat pahenevat yskäkohtaukset.
Jos Faethon-kompleksi on totta, Johnsonin tulivaunut syöksyivät päistikkaa maahan maaliskuun 27. päivä. Hän sai silloin tiedon positiivisesta koronatestituloksesta.
Maaliskuun lopussa Johnsonin kunto heikkeni ja hänellä oli hengitysvaikeuksia. Pääministerin julkisia lausuntoja jouduttiin nauhoittamaan useita kertoja uudestaan.
Huhtikuun 6. päivänä Johnsonin hengittäminen kävi niin vaikeaksi, että hänen oli keskeytettävä puhelinkeskustelu, jonka aikana hän määräsi sijaisekseen ulkoministeri Dominic Raabin. Sairaalassa hänet määrättiin tehohoitoon. Pelkona oli, että hän joutuisi hengityskoneeseen.
Britannian hallitus valmistautui pääministerin kuolemaan.
Johnson pääsi kuitenkin teho-osastolta jo kolmen päivän kuluttua. Sen jälkeen hän toipui melko nopeasti ja kiitti sairaalan henkilökuntaa henkensä pelastamisesta.
’Hallituksen toimet koronan alkuvaiheessa ovat yksi Britannian historian merkittävimmistä kansanterveydellisistä epäonnistumisista”, todettiin lokakuussa julkaistussa parlamentin teettämässä selvityksessä.
Raportin mukaan Johnsonin hallitus viivytteli kevättalvella 2020 liian pitkään koronasulun aloittamisessa ja suunnittelu pandemiaa varten tehtiin ”liian kapeasti ja joustamattomasti flunssamallin perusteella”.
Johnsonin entinen erityisavustaja Dominic Cummings on esittänyt vielä kovempia syytöksiä.
Cummings väitti BBC:lle kesällä antamassaan haastattelussa, että Johnson olisi halunnut välttämättä tavata kuningattaren vain reilua viikkoa ennen kuin hänellä todettiin koronatartunta ja iso osa hänen henkilökunnastaan oli jo sairastunut. Cummings väitti myös pääministerin vähätelleen kuolonuhreja, koska he olivat pääasiassa yli 80-vuotiaita, ”jo keskimääräisen elinajanodotteen yli eläneitä”.
Dominic Cummings on kiistelty hahmo. Hän oli käytännössä Vote Leave -kampanjan aivot, joka keksi ”Take Back Control” -iskulauseen. Erityisavustajana Cummingsia kuvailtiin vallanhimoiseksi pääministerin ”hovikuiskaajaksi”.
Cumming joutui eroamaan joulukuussa 2020. Hänellä on runsaasti sisäpiiritietoa, mutta toistaiseksi hän ei ole esittänyt todisteita syytöstensä tueksi.
Johnsonin suosioluvut ovat romahtaneet huhtikuusta 2020, jolloin 66 prosenttia briteistä arvioi, että hän oli hoitanut tehtäväänsä hyvin.
Suosion huippu osui samaan aikaan koronatartunnan kanssa.
Tämän vuoden elokuussa vain 34 prosenttia oli samaa mieltä.
”Kyllä tuota täytyy ihmetellä, että pellen statuksella esiintyvän ihmisen on annettu olla pääministerinä näin pitkään”, sanoo Oxfordissa väitellyt politiikan tutkija Ilona Lahdelma.
Vaikka Johnsonin suosio laskee, Britannian seuraaviin parlamenttivaaleihin on yli kaksi ja puoli vuotta aikaa. Omassa puolueessa Johnsonilla ei ole selkeää haastajaa, eikä työväenpuolueen epäkarismaattiseksi haukuttu johtaja Keir Starmer ole saanut labourin suosiota nousuun.
Lahdelma arvelee, että brittiäänestäjät luottavat vahvaan oikeusvaltioon ja pitkään parlamentaariseen perinteeseen.
”Vakaat instituutiot taustalla luovat asetelman, jossa pääministeri voi vähän sekoilla, koska hän on sentään viihdyttävä.”
Juttua varten on haastateltu myös Eurooppa-tutkija Timo Miettistä Helsingin yliopistosta. Muita lähteitä: The Atlantic: Boris Johnson Meets His Destiny ja The Minister of Chaos, The Guardian: The 10 ages of Boris Johnson: a guide to his road to power, The New York Times: Luck Runs Out for a Leader of ‘Brexit’ Campaign, The New Yorker: The Empty Promise of Boris Johnson, BBC: Covid – The inside story of the government’s battle against the virus.