”Hammas hampaasta” – Puolan valtapuolueen suosio laskee ja EU-uhkaukset kovenevat

Heikkenevä talous on myrkkyä PiS-puolueen kannatukselle. Perääntyminen EU:n oikeusvaltiokiistassa söisi puolueen uskottavuutta.

oikeusvaltio
Teksti
Mika Horelli

Puolan valtaa pitävä Laki ja oikeus -puolue (PiS) varoittaa Puolan ryhtyvän kiristämään Euroopan unionia, jos EU:n komissio ei taivu aloittamaan Puolalle allokoitujen 36 miljardin euron koronaelvytystukien ja -lainojen myöntämistä.

Puolueen johtaja Jarosław Kaczyński sanoo maansa taipuneen kaikkiin komission vaatimuksiin oikeusvaltioperiaatteen kunnioittamisesta.

”On aika ottaa opiksi. Koska Euroopan komissio ei täytä velvollisuuksiaan Puolaa kohtaan, Puolalla ei ole mitään velvollisuuksia Euroopan unionia kohtaan”, hän jatkoi PiS-puoluetta tukevan puolalaisen uutisportaalin haastattelussa.

Keskeinen syy kiistan eskaloitumiseen on PiS-puolueen vajoava suosio ja pelko siitä, että sen johtama koalitio menettää enemmistöasemansa ensi vuoden parlamenttivaaleissa.