Glyfosaatin myyntiluvan uusimisesta ei vieläkään päätöstä – Näin torjunta-aineesta on kiistelty keväästä 2015
Seuraavaksi torjunta-aineen lisenssi etenee muutoksenhakukomiteaan. Aikajana tiivistää kiistan käänteet.
Julkaistu yli kolme vuotta sitten
EU:n jäsenmaat eivät päässeet vieläkään yhteisymmärrykseen maailman eniten käytetyn torjunta-aineen glyfosaatin jatkoluvasta torstaina 9. marraskuuta.
Komissio tarjoili jäsenmaiden virkamiehistä koostuvalle komitealle viiden vuoden jatkolupaa.
Ei onnistunut.
Neljätoista maata äänesti puolesta, yhdeksän vastaan ja viisi pidättäytyi äänestämästä.
Komitea ei saanut kasaan vaadittua määräenemmistöä, joka tarkoittaa vähintään 55 prosentin tukea. Käytännössä luku on 16 jäsenvaltiota 28:sta. Lisäksi ehdotusta kannattavien valtioiden väkiluvun on oltava vähintään 65 prosenttia EU:n kokonaisväestöstä.