
Taistelu öljystä
Venäjä ja Turkki lietsovat veristä sisällissotaa Libyassa rahalla ja palkkasotureilla. YK yrittää taivutella osapuolia rauhaan.
Libyan edesmennyt diktaattori Muammar Gaddafi piileskeli syksyllä 2011 synnyinkaupungissaan Sirtissä. Maan hallinto oli romahtanut elokuussa ja kapinalliset olivat saartaneet kaupungin. Nöyryytetty Gaddafi löydettiin lopulta viemäriputkesta ja ammuttiin.
Libyassa ja maailmalla riemuittiin. Hirmuhallitsija oli syrjäytetty Nato-maiden ilmaiskujen tuella. Tulevaisuus näytti valoisalta, Libya kuului energiavarojensa ansiosta Afrikan vauraimpiin maihin.
Ilo oli ennenaikaista. Gaddafin kuoltua kapinalliset jatkoivat keskinäisiä kahinoitaan. Muutama vuosi sitten taistelut kiihtyivät avoimeksi sisällissodaksi.
Libya on ajautunut sekasortoon, taisteluissa on kuollut tuhansia ihmisiä, sadattuhannet ovat joutuneet jättämään kotinsa. Sieppaukset ja kidutus ovat arkipäivää. Maan talouden selkäranka, öljyntuotanto, on romahtanut.