Euroopan lääkeviraston henkilöstö ei halua muuttaa Lontoosta homo­kammoiseen Itä-Eurooppaan

Työntekijöitä on kohdeltava tasa-arvoisesti. Virastoa olisi vaikea sijoittaa maahan, joka ei hyväksy samaa sukupuolta olevien liittoja.

Bulgaria
Teksti
Mika Horelli
Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Brexitin myötä Euroopan lääkevirasto EMA tekee lähtöä Lontoosta, ja moni kaupunki kisaa jo virastosta.

EMA:sta kilpailevat Bukarest, Bratislava, Sofia ja Varsova saivat kuitenkin virastohaaveilleen kylmän suihkun.

Noin 250 tällä hetkellä Lontoossa sijaitsevan lääkeviraston työntekijää lähetti viraston johtajalle Guido Rasille elokuun lopussa avoimen kirjeen. Siinä nostettiin esiin huoli seurauksista, jos virasto sijoitettaisiin maahan, joka ei tunnusta samaa sukupuolta olevien parisuhteita.

Politico-verkkolehden saamien tietojen mukaan Lääkeviraston yhteensä 897 työntekijän henkilökunnasta enintään noin 70 kuuluu seksuaali- ja sukupuolivähemmistöihin.

Viraston työntekijöiden mukaan muutto maahan, joka ei tunnusta vähemmistöjen tasaveroisia oikeuksia, tarkoittaisi muun muassa sitä, että työntekijöiden samaa sukupuolta olevat, EU:n ulkopuolelta tulevat puolisot eivät saisi oleskelulupaa viraston uuteen sijaintimaahan.