EU suunnittelee yhdistävänsä Euroopan junaliikenteen

Liikenneverkon pääkäytävät yhdistävät Suomen Keski-Eurooppaan kahta reittiä.

joukkoliikenne
Teksti
Janne Könönen
Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Euroopan Unionin suunnitelmissa on Euroopan junaliikenteen yhdenmukaistaminen niin, että mantereella voisi matkustaa junalla sujuvasti eri maiden alueella.

Suomen Kuvalehti kertoi heinäkuussa junamatkustamisesta Euroopassa (SK 29/2014) ja siitä, kuinka hankalaa pitkän junamatkan varaaminen käytännössä on. Pitkien junamatkojen varaaminen netin kautta ei onnistu yhdellä sivustolla ja parilla klikkauksella, kuten lentoliikenteessä. Kunkin maan omien kansallisten yhtiöiden standardit vaikeuttavat matkojen suunnittelua.

Euroopan unioni aikoo toteuttaa vuoteen 2030 mennessä yhdeksän niin sanottua ydinkäytäväkorridooria. Ne ovat tammikuun alussa 2014 voimaan astuneen TEN-T-lainsäädännön osasia. TEN-T on lyhenne sanoista Trans-European Transport Networks, Euroopan laajuinen liikenneverkko.

”EU:n jäsenmaat ovat hyväksyneet TEN-T:n ja sitoutuneet siihen. Se määrittää yhdeksän ydinkäytäväkorridooria, jotka halkovat Euroopan nurkasta nurkkaan yhdistäen ne kaikkien liikennemuotojen kautta,” kertoo logistiikka-asiantuntija Malla Paajanen.

Paajanen johtaa kansainvälistä Proximare-konsortiota, joka laatii toimintasuunnitelman yhdelle ydinkäytäväkorridooreista.