EU-pomo Juncker jyrähtää: Pehmeät arvot eivät riitä, eurooppalaista elämäntapaa puolustettava

Puolustusministeri Jussi Niinistö kannattaa Junckerin ehdotusta eurooppalaisen puolustusyhteistyön tiivistämisestä.

EU-komissio
Teksti
Tuomas Pulsa
Julkaistu yli kolme vuotta sitten

EU:lle tarvitaan yhteinen pysyvä sotilasesikunta, puolustusrahasto ja lisää yhteistyötä puolustuspolitiikassa, vaati EU:n komission puheenjohtaja Jean-Claude Juncker vuotuisessa EU:n tilaa käsittelevässä puheessaan keskiviikkona 14. syyskuuta.

“Eurooppa ylpeilee pehmeällä voimallaan, mutta olisi naiivia luulla sen riittävän entistä vaarallisemmasta ympäristössä”, hän sanoi.

Junckerin mukaan EU ei voi luottaa muiden sotilasvoimaan, vaan sen on kyettävä seisomaan omillaan. Samalla hän kuitenkin korosti, ettei suunnittelmissa ole korvata sotilasliitto Natoa, vaan luoda sitä täydentävää suorituskykyä.

Komission puheenjohtaja vaikuttaa olevan samoilla linjoilla kuin suuret jäsenvaltiot Saksa ja Ranska, jotka ehdottivat EU:n puolustusyhteistyön tiivistämistä. Myös tässä ehdotuksessa mainitaan yhteinen komentokeskus sekä mahdollisen yhteisen sotilasakatemian perustaminen.

Puolustusministeri Jussi Niinistö (ps) pitää Junckerin ehdotusta hyvänä. Hänen mukaansa se, että sama ajatus on esitetty niin suurten jäsevaltioiden kuin EU:n komission puheenjohtajan taholta, kertoo siitä, että asia todennäköisesti myös etenee.