Espanja ja Portugali hyvittävät satojen vuosien takaisia vainoja tarjoamalla kansalaisuutta – yli satatuhatta jättänyt hakemuksen

Katolinen kirkko ajoi yli 300 000 Espanjan ja Portugalin juutalaista maanpakoon 1400-luvun lopulla.

Espanja
Teksti
Mika Horelli

Kymmenettuhannet juutalaiset eri puolilta maailmaa ovat hakeneet Espanjan ja Portugalin kansalaisuutta sillä perusteella, että heidän esivanhempansa joutuvat pakenemaan Iberian niemimaalta vuosina 1492-1497.

Tällöin katolinen kirkko vaati Espanjan ja Portugalin juutalaisia joko kääntymään katolisiksi tai lähtemään maasta.  Kieltäytyjiä odotti kuolema polttoroviolla.

Kaikkiaan noin 300 000 juutalaista lähti maanpakoon. Osa päätyi Pohjois-Afrikkaan, osa nykyisen Kreikan ja Turkin alueelle ja osa muihin Euroopan maihin.

Merkittävä osa ylitti Atlantin ja asettui Etelä- ja Pohjois-Amerikkaan. Esimerkiksi Yhdysvaltain vanhin, vuonna 1655 perustettu juutalaisseurakunta on näiden, niin kutsuttujen sefardijuutalaisten perustama.

Portugali sääti vuonna 2013 ja Espanja vuonna 2014 lain, joka takasi maanpakoon ajettujen juutalaisten jälkeläisille oikeuden palata ja saada maan kansalaisuus.