Erdoğan taltuttaa nyt kovakouraisesti kotimaisia soraääniä: Syyrian-sotaretken arvostelu on johtanut pidätyksiin ja sensuuriin

Turkin oppositiorintama uhkaa hajota. Vain ihmisoikeusjärjestöt ja kurdien asiaa ajava HDP-puolue uskaltavat arvostella julkisesti hyökkäystä kurdialueelle.

CHP
Teksti
Teppo Tiilikainen

Alkusyksystä näytti vielä siltä, että Turkin itsevaltainen presidentti Recep Tayyip Erdoğan olisi menettämässä otteensa. Presidentin suosio oli laskussa ja hänen suojattinsa olivat hävinneet suurimpien kaupunkien pormestarinvaalit maallisen opposition ehdokkaille.

Turkin hajanainen oppositio on tehnyt läheistä yhteistyötä jo runsaan vuoden. Tasavaltalainen CHP, kansallismielinen IYI ja pieni konservatiivinen islamistipuolue Saadet muodostivat kesän 2018 vaaleihin liittouman, jonka tavoitteena oli parlamentarismin puolustaminen ja Erdoğanin kukistaminen. Erdoğan voitti kuitenkin vaalit nationalistipuolue MHP:n tuella.

Nyt Erdoğan on saanut Syyrian sotaretkelle tuekseen hallituspuolueiden lisäksi myös valtaosan oppositiosta.

”Kehotan Erdoğania menemään Eufratjoen itäpuolelle hajottamaan siellä olevan terrorikäytävän”, IYI:n puheenjohtaja Meral Aksener sanoi puolueensa parlamenttiryhmän kokouksessa viime viikolla.

Suurimman oppositiopuolueen, maallista valtaa kannattavan CHP:n puheenjohtaja Kemal Kiliçdaroğlu on samoilla linjoilla. Hän on kehottanut Erdoğania toteuttamaan tavoitteensa Syyriassa niin nopeasti kuin mahdollista.