Ensi kesänä yhä usempi lento myöhästyy – Pekka Hentun johtamat ”viisaat” yrittävät ratkoa Euroopan lennonjohdon kriisiä

Viime kesänä lennonjohdosta johtuneet myöhästymiset tuplaantuivat, ja tulevana kesänä ongelma pahenee. Ratkaisujen toteuttaminen vie vuosia.

Eurocontrol
Teksti
Jyri Raivio

Entistä pahempi kaaos ja entistä enemmän myöhästymisiä Euroopan ilmatilassa.

Siinä lentoyhtiöitä ja niiden asiakkaita odottava näkymä alkavana kesänä, vuoden vilkkaimpina matkustuskuukausina. Myöhästymiset yli tuplaantuivat viime vuonna ja niin pelätään käyvän myös tulevana kesänä.

Viranomaiset tekevät parhaansa, mutta myöntävät, että järjestelmän kapasiteettia ei pystytä lyhyellä tähtäimellä merkittävästi kasvattamaan. Johdettavia lentoja on yksinkertaisesti liikaa. Nyt yritetään tehdä kaikki mahdollinen, jotta olemassa olevasta järjestelmästä saataisiin irti enemmän.

”Ensi kesä tulee olemaan vaikea. Lennonjohdosta johtuvat viivästykset tulevat kasvamaan, mutta eivät toivottavasti enää niin paljon kuin viime kesänä.”

Näin toivoo Traficomin ilmailujohtaja Pekka Henttu, josta on oman toimensa ohella tullut myös keskeinen eurooppalaisen lennonjohtokriisin ratkaisija. Henttu oli puheenjohtajana EU-komission nimittämässä ”viisaiden ryhmässä”, joka luovutti raporttinsa liikennekomissaari Violeta Bulcille maanantaina 15. huhtikuuta.