Elämmekö historian rauhanomaisinta aikaa?

Kohti vakaampaa yhteiskuntaa. Libyalaismies auttoi kapinallisetn hautaamisessa Nalutissa, lähellä Tunisian rajaa. Kuva Bob Strong / Reuters / Lehtikuva.

Ihmisten suurin väkivaltaisuutta koskeva myytti on uskomus, että eläisimme jotenkin erityisen raakaa aikaa. Tilastot osoittavat, että saatamme elää lajimme historian kaikkein rauhanomaisinta aikaa.

Näin väittää Harvardin yliopiston psykologian professori Steven Pinker Scientific American -lehden haastattelussa. Kielitieteilijänä aloittaneen Pinkerin vastikään ilmestynyt kirja The Better Angels of Our Nature: Why Violence Has Declined pyrkii selittämään, miksi väkivalta on vähentynyt.

Pinker on aiemmissa kirjoissaan puolustanut biologista ihmiskuvaa, jonka mukaan vastasyntynyt ei ole mikään ”tyhjä taulu”, jonka ympäristö voisi muokata mieleisekseen.

Biologista ihmiskuvaa on usein moitittu kulttuuripessimismistä ja konservatismista. Jos viha, rasismi ja väkivaltaisuus ovat ihmisluonnossa, on turha yrittääkään parantaa maailmaa.

Pinkerin mielestä tällaiset pelot ovat epäloogisia. Väkivalta kuuluu ihmisluontoon, mutta niin kuuluvat myös empatia, itsekontrolli ja järki, jotka sopivissa olosuhteissa voivat ylittää aggressiiviset impulssit.

Pitkä rauhan aika

Aggressioiden hallintaa edistävät olot ovat yleistyneet, Pinker väittää. Arkeologisten ja kansatieteellisten lähteiden perusteella on voitu arvioida, että esivaltiollisissa yhteiskunnissa 15 prosenttia ihmisistä kuoli väkivaltaisesti.

Se on viisi kertaa enemmän kuin väkivaltaisten kuolemien osuus 1900-luvulla kaikista kuolemista – vaikka mukaan laskettaisiin sekä sodat, kansanmurhat että tarkoituksellisesti aiheutetut nälänhädät, Pinker kirjoittaa Nature-lehdessä.

Viime vuosisadan jälkipuolisko taas oli paljon rauhanomaisempi kuin ensimmäinen puolisko. Tämän vuosituhannen ensimmäisellä vuosikymmenellä sodissa on kuollut paljon vähemmän ihmisiä kuin yhdelläkään viidestä sitä edeltäneestä vuosikymmenestä.

Pitkä rauhan aika toisen maailmansodan jälkeen on vain yksi monista väkivallan vähentymisen historiallisista aalloista. Esimerkiksi myöhäiskeskiajan ja 1900-luvun välillä Euroopassa nähtiin 10-50-kertainen pudotus henkirikosluvuissa.

Viisi tärkeää syytä

Pinker selittää väkivaltaisuuden romahdusmaista vähentymistä viidellä historiallisella tekijällä.

Oikeusvaltion – poliisin ja tuomioistuimien – väkivallan monopoli on hillinnyt kostonhimoa ja omankädenoikeutta.

Lisääntynyt kaupankäynti on korvannut nollasummapeliä muistuttavan taistelun niukoista resursseista yhteistyöllä, jossa molemmat osapuolet voittavat.

Pinker kutsuu feminisoitumiseksi prosessia, jossa kulttuuri yhä enemmän arvostaa naisten intressejä ja arvoja. Koska väkivalta on miehinen arvo, feminisoituneilla kulttuureilla on taipumus etääntyä väkivallan ihannoimisesta, eivätkä ne tuota juurettomien nuorten miesten vaarallisia alakulttuureita.

Lukutaidon, liikkuvuuden ja massamedian mahdollistama kosmopoliittisuus taas on antanut ihmisille mahdollisuuden nähdä maailma erilaisten ihmisten silmin ja laajentaa solidaarisuuden ja myötätunnon tunteiden piiriä vieraisiin etnisiin ryhmiin ja jopa eläimiin.

Lisäksi tiedon ja järkiperäisen ajattelun lisääntyminen ja rationaalisuuden soveltaminen ihmisten kanssakäymisessä voi auttaa ihmisiä tunnistamaan väkivallan kierteen tuloksettomuuden, Pinker väittää. Järkiperäisyys auttaa ihmisiä näkemään väkivallan ennemminkin ratkaisua vaativana ongelmana kuin kilpailuna, joka pitää voittaa.

Pinker ei pidä todennäköisenä, että kehittyneiden maiden välille syntyisi enää sotia. Sisällissodista, terrorista, hirmuhallitsijoista ja kansanmurhista takapajuisissa maissa on Pinkerin mielestä vaikeampi tehdä ennusteita.

Ydinpommille rauhan Nobel?

Pitkä rauha Euroopassa toisen maailmansodan jälkeen on melkoinen historiallinen poikkeus. Euroeliitti haluaa usein muistuttaa siitä, että EU on maailman suurin rauhanjärjestö: kun hiili- ja teräsunioni sitoi Saksan ja Ranskan taloudellisin sitein yhteen, maiden ei kannattanut sotia keskenään.

Jotkut irvileuat taas ovat sitä mieltä, että ydinase ansaitsisi Nobelin rauhanpalkinnon, koska ydinpelote pakotti suurvallat pidättäytymään voimankäytöstä. Tällaisiin väitteisiin on syytä suhtautua skeptisesti, professori Steven Pinker sanoo.

Toinen maailmansota nimittäin osoitti, että jo tavanomaisten aseiden tuhovoima on aivan riittävä. Pelko toisen maailmansodan kaltaisesta sodasta tavanomaisin asein olisi riittänyt pitämään suurvallat pois toistensa kimpusta, Pinker väittää.

Toisaalta ydinaseiden käytön kynnys on Pinkerin mukaan niin korkea, että niiden uhka nähdään usein ennemminkin bluffauksena kuin aitona pelotteena.

Tästä on todisteena, että ydinaseklubin ulkopuoliset maat ovat monta kertaa uhmanneet ydinasevaltiota: esimerkiksi Argentiina Britanniaa 1982 Falklandin saarista, Egypti Israelia vuonna 1973 Jom kippur -sodassa ja Irak Yhdysvaltoja vuosina 1991 ja 2003.