Deutsche Bank on hirmulukujen pankki: 42 000 000 000 000 euroa

Saksalaispankin johdannaisilla voisi pyörittää Suomea 778 vuotta.

Deutsche Bank
Teksti
Mikko Huotari

Deutsche Bankilla on vastuullaan noin kymmenesosa maailman johdannaisista. Johdannaisilla tarkoitetaan yleisesti arvopapereita, joiden hinta perustuu jonkin toisen sijoituksen hintaan.

Jos Deutsche Bank kaatuisi, johdannaismarkkinat joutuisivat kaoottiseen tilaan. Se aiheuttaisi tappioita johdannaisia ostaneille pankeille ja instituutioille.

Myös jo pankin ajautuminen selvitystilaan voisi laukaista paniikkireaktion rahoitussektorilla. Vaikeuksiin joutuneiden pankkien kohdalla pelkona on tallettajien ja sijoittajien joukkopako, joka voi laukaista pankkikriisin.

Nyt jää nähtäväksi, kuka ennustaa oikein. Vuonna 2008 käynnistynyttä finanssikriisiä ei osannut ennustaa kukaan.

Millainen pankki Deutsche Bank oikein on? Tässä keskeisiä avainlukuja.