Burma äänestää ensi kertaa vapaasti

Demokratia tulee Burmaan pienin askelin. Joskus sillä tavoin pääsee paremmin perille.

Aasia
Teksti
Katri Merikallio
Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Burmassa (virallisesti Myanmar) järjestetään sunnuntaina 8. marraskuuta vuosikymmenien jälkeen ensimmäiset täydet vaalit, joihin myös oppositiopuolueet saavat rajoituksetta osallistua.

60 vuotta sitten Burman suuri kansallissankari Aung San piti maailmankuulun Shwedagon-pagodan juurella kansakunnan tärkeimmän puheen. Hän vaati siirtomaaisäntiä brittejä lähtemään ja vaati Burmalle itsenäisyyttä.

Ensi viikolla hänen tyttärensä, Nobel-palkittu Aung San Suu Kyi, 70, todennäköisesti pitää samalla paikalla puheen.

Hän mahdollisesti kertoo, että Burmasta on lopulta tullut demokratia, jossa aiemmin kielletty oppositiopuolue NLD on noussut parlamentin suurimmaksi ryhmäksi.