Brysselissä pelätään: Kreikka haluaa kiristää helpotuksia ulkopolitiikalla

”Olisi surullista, jos Syriza sotkisi nyt kaiken uudelleen”, sanoo Kreikkaa läheltä seuraava komissiolähde.

EU-komissio
Teksti
Teppo Tiilikainen
Julkaistu yli kolme vuotta sitten

BRYSSEL – Valtiovarainministeri Janis Varoufakis, 53, nousee keskeiseen rooliin, kun Kreikan uusi hallitus ryhtyy neuvottelemaan maan jättimäisistä veloista EU:n, Kansainvälisen valuuttarahaston IMF:n ja Euroopan keskuspankin kanssa. Alustavia keskusteluja käydään jo perjantaina, kun euroryhmän hollantilainen puheenjohtaja Jeroen Dijsselbloem matkustaa Ateenaan.

Varoufakisin tukena neuvotteluissa on varapääministeri Jannis Dragasakis, 67. Hän kuului aikoinaan Kreikan kommunistisen puolueen keskuskomiteaan ja toimi apulaisvaltiovarainministerinä vuoden 1989 lyhytaikaisessa kaikkien puolueiden hallituksessa.

Kreikan uudessa hallituksessa on kaikkiaan vain kymmenen ministeriä, mikä korostaa pääministeri Alexis Tsiprasin ja valtiovarainministeri Varoufakisin asemaa.

Hallitus on leimallisesti vasemmistolainen. Tsiprasin johtamalla Syrizalla on yhdeksän ministeriä. Pienempi hallituskumppani, oikeistolainen nationalistipuolue Itsenäiset kreikkalaiset -puolue (ANEL) sai vain puolustusministerin salkun.