Britannian persuille ennustetaan tappiota parlamenttivaaleissa

Konservatiivit ja työväenpuolue kamppailevat tasaväkisesti suurimman puolueen asemasta.

Britannia
Teksti
Teppo Tiilikainen
Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Britannian EU-vastainen Itsenäisyyspuolue Ukip nousi yllättäen maan suurimmaksi puolueeksi vuosi sitten järjestetyissä eurovaaleissa yli 27 prosentin kannatuksella. Puolue päihitti selvästi sekä hallitsevat konservatiivit että oppositiossa olevan työväenpuolue Labourin ja kaappasi reilun kolmasosan Britannialle jaossa olleista paikoista.

Puoluejohtaja Nigel Farage julisti vaalien jälkeen, että Britanniassa on alkanut uusi aikakausi, joka johtaisi maan eroon EU:sta.

Nyt Faragen puhti on kuitenkin kadonnut, eikä edes Britannian oikeistolehdistö ole jaksanut rummuttaa kunnolla Ukipin puolesta. Puolueelle ennustetaan tänään 7. toukokuuta järjestettävissä parlamenttivaaleissa vain 12–14 prosentin kannatusta, mikä toisi enemmistövaalitavan vuoksi todennäköisesti vain muutaman paikan parlamenttiin.

Konservatiivinen The Telegraph -lehti kiittelee Ukipia siitä, että se on tuonut politiikkaan kilpailua ja pakottanut muut puolueet keskustelemaan avoimesti esimerkiksi maahanmuuttopolitiikasta ja EU:n ongelmista. Samalla lehti varoittaa kuitenkin lukijoitaan äänestämästä Ukipia, koska se söisi konservatiivien ääniä ja auttaisi siten työväenpuoluetta vaalivoittoon.