Britannia hakee irtiottoa

EU-erosopimuksen ohittava lainsäädäntöhanke sai maan entiset pääministerit arvostelemaan hallitusta kansainvälisten suhteiden vaarantamisesta.

ulkomaat
Teksti
Mika Horelli

Britannian pääministerin Boris Johnsonin toimintaa ihmetellään yhä avoimemmin niin Brysselissä kuin Washingtonissakin.

Johnson toi syyskuussa parlamentin käsittelyyn uuden sisämarkkinalain. Sen myötä osa EU:n kanssa tehdyn erosopimuksen sitovista määräyksistä on muuttumassa pykäliksi, joiden soveltamisesta Britannia voi päättää yksin.

Kriitikoiden mukaan Johnson käyttäytyy kuin hänellä olisi takataskussaan salainen strategia, jolla hän kykenisi viime hetkellä taivuttamaan EU:n tahtoonsa.

Brexiteerit ovat luvanneet brittiäänestäjille viiden vuoden ajan, että maalla on jatkossakin vapaa pääsy EU:n sisämarkkinoille ilman tulleja ja kiintiöitä, mutta vailla jäsenyyteen liittyviä velvollisuuksia.