Britannia hautasi Ruanda-mallin, mutta myös uusi hallitus aikoo vähentää maahanmuuttoa – ”Tulijoiden profiili on muuttunut radikaalisti”

Työntekijöitä saapuu erityisesti Intiasta, Filippiineiltä ja Nigeriasta. EU-kansalaisia taas on muuttanut maasta pois.

Britannia
Teksti
Kati Pietarinen
3 MIN

Britannian edellisen hallituksen hanke lähettää turvapaikanhakijoita Ruandaan on kuopattu. Uusi pääministeri, työväenpuolueen Keir Starmer hautasi projektin ensimmäisenä työpäivänään. 

Aikeena oli käsitellä Britanniaan saapuneiden turvapaikkahakemukset Ruandassa, ja mahdollinen oleskelulupa olisi myönnetty Ruandaan. Tarkoituksena oli tehdä Britanniasta vähemmän houkutteleva erityisesti Englannin kanaalin yli saapuville turvapaikanhakijoille.

Small boats -Ilmiö alkoi kasvaa vuonna 2018, ja viime vuonna ylityksiä oli noin 30 000. Noin kolmasosa kanaalin yli tulleista on saanut turvapaikan. 

”Ruanda-hankeessa oli monta ongelmaa: se oli kallis, se ei olisi toiminut ja se oli vastoin ihmisoikeuksia ”, sanoo Birminghamin yliopiston kansainvälisen siirtolaisuuden professori Nando Sigona.

Hän pitää selvänä, että hanke ei olisi ratkaissut kanaalin ylityksiä, koska Ruanda olisi ottanut käsittelyyn enintään joitakin satoja ihmisiä vuodessa. 

Oli epäselvää, mitä muille olisi käynyt. Viime kesänä säädetyn lain seurauksena kaikkien ilman viisumia saapuneiden turvapaikanhakijoiden hakemukset on jätetty käsittelemättä. Kyse on jopa 55 000 ihmisestä. Kymmenettuhannet on majoitettu hotelleihin.

”Tämä on vieraannuttavaa niin heille itselleen kuin paikallisille yhteisöille, jotka näkevät ihmisiä vain hengailemassa kaikki päivät, koska heillä ei ole oikeutta tehdä töitä ja vapaaehtoistyömahdollisuudet ovat rajatut”, Sigona kuvaa. 

Uusi hallitus on luvannut käsitellä myös ilman viisumia saapuneiden hakemukset Britanniassa. 

Sen sijaan turvapaikkaprosessin ulkoistusajatusta ei ole täysin peruttu.

”Sellaisia muun Euroopan kaltaisia hankkeita saattaa tulla, joissa turvapaikkaprosessi käydään muualla, mutta hakemuksia käsittelevät brittituomarit ja luvan saaneet pääsevät ehkä Britanniaan”, Sigona ounastelee. 

Myös uudella hallituksella on paine vähentää kanaalin ylityksiä. Starmer on luvannut ottaa tähtäimeen salakuljetusjengit. Hallitus aikoo perustaa uuden rajaturvallisuusjoukkojen komentokeskuksen ja palkata satoja poliiseja. Rahat tulevat Ruanda-hankkeesta. 

Kanaalin yli tulevat turvapaikanhakijat ovat murto-osa Britanniaan kohdistuvasta maahanmuutosta. Nettomaahanmuutto on viime vuosina ollut poikkeuksellisen suurta: vuonna 2023 Britanniaan muutti arviolta 685 000 enemmän ihmistä kuin maasta lähti. Se on yli tuplat brexitiä edeltäviin huippuvuosiin verrattuna. 

Tulijoiden profiili on muuttunut radikaalisti, Nando Sigona sanoo. 

Suuret määrät tulevat EU:n ulkopuolelta. EU-kansalaisia taas on muuttanut Britanniasta pois. 

Työntekijöitä saapuu erityisesti Intiasta, Filippiineiltä ja Nigeriasta. EU:n ulkopuolisia maahanmuuttajia houkuttelevat hoivatyö ja terveydenhuolto. Aloilla on valtava työvoimapula. 

Opiskelijoita tulee etenkin Kiinasta, Intiasta ja Nigeriasta. Vuonna 2019 konservatiivihallitus päätti nostaa ulkomaisten opiskelijoiden määrää heidän tuomansa hyödyn vuoksi: he kattavat viidesosan brittiyliopistojen tuloista. Sitten entinen pääministeri Rishi Sunak halusikin opiskelijamäärät alas. Se on ajanut yliopistoja talousvaikeuksiin.  

Uusi hallitus yrittänee epäpolitisoida opiskelumuuton, siirtolaisuusprofessori Sigona arvelee. 

Silti työväenpuolue on luvannut mainfestissaan – edeltäjiensä tavoin – laskea nettomaahanmuuttoa. Sigona näkee syyksi median luoman paineen maahanmuuttoluvuista.

”Maahanmuuttopolitiikka ei ole välttämättä loogista tai rationaalista. Siinä on samaan aikaan erilaisia agendoja ja intressirymiä. Talousnäkökulmasta on selvää, että maahanmuutosta on hyötyä. Samaan aikaan on pelkoja esimerkiksi kulttuurisodista.”

Sigona näkee, että uusi hallitus voi yrittää muuttaa tapaa, jolla siirtolaisuudesta puhutaan. Myös EU-kansalaisten liikkuvuutta Britanniaan saatetaan lisätä.

Kuten muualla Euroopassa, Britanniassakin syntyvyys laskee. Maahanmuuton on kuitenkin arvioitu kasvattavan maan väestöä vuoden 2021 väestönlaskennan 67 miljoonasta 73,7 miljoonaan vuoteen 2036 mennessä.

Konservatiivit esittivät manifestissaan tulijoiden kuormittavan palveluita ja lisäävän asuntopulaa. Sigona ei yhdy ajatukseen. 

”Tällaista maahanmuuton tasoa tarvitaan maan pyörittämiseksi, ellei hyvinvointivaltiota tai työmarkkinoita haluta rakentaa vahvasti uusiksi”, hän sanoo.