Brexit pudottaa britit uuden paikannusjärjestelmän sisäpiiristä – Britannia on sijoittanut hankkeeseen miljardin

Britannia on itse ollut aikanaan linjaamassa, että Galileo-järjestelmän korkeimmalle turvaluokiteltua dataa voivat hyödyntää vain EU:n jäsenet.

Brexit
Teksti
Mika Horelli
Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Britannia on pyytänyt Euroopan unionilta, että saisi pysyä mukana rakenteilla olevassa Galileo-satelliittipaikannusjärjestelmässä myös brexitin jälkeen. Politico-lehden mukaan Brysselissä on kuitenkin suhtauduttu nihkeästi pyyntöön muuntaa EU-hanke EU–UK-hankkeeksi.

Unioni ei myöskään suunnittele maksavansa takaisin Britannialle sen tähän mennessä hankkeeseen sijoittamia, noin miljardin euron investointeja.

EU-virkamiesten mukaan EU:n komissio on valmis neuvottelemaan Britannian kanssa siitä, että maa osallistuisi Galileo-hankkeeseen myös tulevaisuudessa. Tällöin brittejä kuitenkin kohdeltaisiin kuin mitä tahansa kolmatta osapuolta, joka haluaa ostaa palveluja EU:n satelliittijärjestelmästä.

Lisäksi kolmannet maat eivät saa käyttöönsä Galileon korkeimmalle turvaluokiteltua dataa.

Komission virkamiesten mukaan Britannia on itse ollut aikanaan linjaamassa, että Galileon täysmittainen hyödyntäminen rajoitetaan vain EU:n jäsenmaihin. Sen vaatimus pysyä sisäpiirissä myös brexitin jälkeen rikkoisi hankkeen perussopimuksia.