Boko Haramin imaami opettaa: ”Pikkutytöt orjiksi ja vaimoiksi”

Nigeria päätti siirtää useita vaaleja terroristijärjestön takia.

Boko Haram
Teksti
Hannu Pesonen

”Afrikan kuninkaat, olette myöhässä! Mutta haastan teidät silti hyökkäämään kimppuuni!”

”Pikkutytöt orjiksi ja vaimoiksi. Niin Koraani opettaa. Ja tulkintaa arvostelevilta maltillisilta muslimeilta henki pois!”

Boko Haramin ”imaami” Abubakar Shekau uhoaa voimansa tunnossa. Hän on äänitorvi terroristijärjestössä, joka on yksi irvokkaimmista islamin nimissä ryöstelevistä ja tappavista Allahin väärinkäyttäjistä.

Nigerian hallitus myönsi vastikään Shekaulle kyseenalaisen kunnian siitä, että täksi viikonlopuksi suunnitellut presidentin-, maaherran- ja eduskuntavaalit lykätään turvallisuussyistä pitkälle kevääseen.

Nigerian pohjois- ja koillisosissa toimiva ääri-islamilainen Boko Haram on surmannut viiden vuoden aikana 18 000 siviiliä ja ajanut puolitoista miljoonaa ihmistä kotoaan. Sen terrori koettelee jo viiden miljoonan ihmisen arkea. Tammikuussa se teki toistaiseksi rankimman iskunsa tuhotessaan maan tasalle Bagan pikkukaupungin ja tappaen joidenkin arvioiden mukaan jopa yli 2000 ihmistä.