Berliinin rekkaisku: Saksan äärioikeisto ottaa kaiken irti poliittisesti – Merkel joutui taas syntipukiksi

Liittokansleri on ”puun ja kuoren välissä”, tilannetta vaikeuttaa liittolaisten puute, arvioi suomalaistutkija.

AfD
Teksti
Milka Valtanen
Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Berliinin rekkaisku on näytön paikka Saksan liittokansleri Angela Merkelille, arvioi Turun Eurooppa-opetuksen lehtori, valtiotieteen tohtori Kimmo Elo. Merkelin pitää osoittaa olevansa vahva johtaja, joka ei kuitenkaan anna periksi äärioikeiston vaatimuksille.

Iskussa kuoli 12 ihmistä ja 48 loukkaantui, kun rekka syöksyi väkijoukkoon Berliinin joulumarkkinoilla Charlotternburgin kaupunginosassa maanantaina 19. joulukuuta.

Berliinin poliisi pitää tekoa terrori-iskuna.

Viranomaiset kertoivat tiistaina iltapäivällä, että tekijä voi edelleen olla karkuteillä ja aseistautunut. Aeimmin kiinni otettu 23-vuotias pakistanilainen ei ole myöntänyt tekoa kuulusteluissa. Die Weltin mukaan miehen syyttömyttä tukee myös se, ettei vaatteista löytynyt autoon tapetun puolalaismiehen verta.

Tapahtumat ovat olleet polttoainetta Saksan maahanmuuttoa vastustavalle Alternative für Deutschland (AfD) eli Vaihtoehto Saksalle -puolueelle ja sen Merkel-kritiikille.