Belgia ja Hollanti suunnittelevat maiden välisten matkustajalentojen lopettamista

Juna vie Amsterdamista Brysseliin nopeammin kuin lento ja tuottaa reilusti vähemmän hiilidioksidipäästöjä. Sama koskee monien Euroopan kaupunkien välisiä matkoja.

Alankomaat
Teksti
Mika Horelli
Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Hollannin ja Belgian parlamenteissa valmistellaan ehdotusta, jonka mukaan matkustajalentoliikenne Amsterdamin ja Brysselin väliltä lopetettaisiin kokonaan.

Pääkaupunkien välinen matka on parisataa kilometriä, ja lyhimmillään se taittuu junalla alle parissa tunnissa.

Kaupunkien välinen lentoaika on vajaa tunti. Kun tähän lisätään matka-ajat lentokentille ja niiltä pois, lennolle kirjautumiseen tarvittava aika sekä turvatarkastukset, matka lentäen kestää käytännössä kaksi kertaa pidempään kuin suoraan keskustasta keskustaan liikennöivillä luotijunilla.

Hollannin kansallinen lentoyhtiö KLM lentää tällä hetkellä kaupunkien väliä arkisin kymmenen kertaa päivässä.

Belgialaisen VRT-uutiskanavan mukaan aloitteen Amsterdamin ja Brysselin välisen matkustajalentoliikenteen lopettamisesta tekivät Belgian flaaminkielisen Flanderin osavaltion vihreät ja kristillisdemokraatit.