Arvio: Vuonna 2050 afrikkalaisia on jo 2,4 miljardia – Vain koulutus ja työ pitävät nuoret omalla mantereellaan

Euroopan ja Afrikan johtajat pohtivat, miten taata afrikkalaisille nuorille tulevaisuus kotimaassaan.

Afrikka
Teksti
Katri Merikallio
Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Kauhukuva on tämä: köyhyys, sodat ja ilmastonmuutos laukaisevat Afrikassa massiivisen siirtolaisaallon. Miljoonat ihmiset lähtevät liikkeelle. Määränpäänä on Eurooppa.

Vuonna 2015 Euroopassa koettu pakolaisten virta olisi siihen verrattuna vain alkusoittoa.

80 Euroopan ja Afrikan maan johtajaa kerääntyvät 29.-30. marraskuuta Norsunluurannikon pääkaupunkiin Abidjaniin huippukokoukseen etsimään mantereiden välille tyystin uudenlaista kumppanuutta. Afrikan johtajat eivät enää halua nähdä nuortensa hukkuvan Välimereen. Euroopan johtajat haluavat muuttoliikkeen pysyvän aisoissa.

Suomesta Abidjanin huippukokoukseen osallistuu pääministeri Juha Sipilä (kesk).

Tulevaa huippukokousta pohjustettiin Euroopan parlamentin järjestämässä korkean tason konferenssissa Brysselissä marraskuun 23. päivänä.