Saksa hakee uutta johtajaa

Valtataistelu kristillisdemokraattisen puolueen sisällä kiihtyy. Liittokansleri Angela Merkel taistelee poliittisesta perinnöstään.

Angela Merkel
Teksti
Teppo Tiilikainen
Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Saksan politiikka sähköistyi lokakuun lopussa, kun liittokansleri Angela Merkelin vanha kilpakumppani Friedrich Merz, 62, lähti yllättäen kamppailemaan Saksan kristillisdemokraattisen unionin eli CDU:n puheenjohtajan paikasta.

Merz oli selvästi kärkkynyt mahdollisuutta jo pitkään. Hän ilmoittautui kisaan välittömästi sen jälkeen, kun Merkel oli kertonut jättävänsä puoluejohtajan tehtävät joulukuussa Hampurissa pidettävässä puoluekokouksessa.

Merkel on joutunut kovan paineen alle viimeaikaisten vaalitappioiden vuoksi. Hän haluaisi kuitenkin jatkaa liittokanslerina neljännen kautensa loppuun eli vuoteen 2021.

Merkelin toive tuskin toteutuu, sillä CDU on edelleen Saksan suurin puolue ja sen johtajan rooliin kuuluu pyrkiä myös liittokansleriksi. Sitä paitsi Merkelin kolmen puolueen hallitus natisee liitoksissaan ja Saksa saattaa ajautua ennenaikaisiin vaaleihin.