Aleksanteri-instituutti tutkii Venäjän presidentinvaalien televisiointia

Television vaaliuutisointi on muuttunut vielä vinoutuneemmaksi kuin vuonna 2021, jolloin asiaa tutkittiin edellisen kerran.

propaganda
Teksti
ALEKSANDR TRIFONOV

Helsingin yliopiston alaisessa Aleksanteri-instituutissa on käynnissä hanke, jossa valvotaan Venäjän presidentinvaalien televisiointia. Projektiin kuuluu kymmenen opiskelijaa ja kolme asiantuntijaa: Elena Gorbacheva, Margarita Zavadskaja ja Viktor Lambin.

Venäjän vaaleja seuraava Golos-järjestö on tehnyt vastaavanlaisia tutkimuksia jo vuonna 2018 ennen edellisiä presidentinvaaleja ja vuonna 2021 Venäjän parlamenttivaalien aikana.

Vuonna 2018 Golosin asiantuntijat työskentelivät Venäjällä. Vuonna 2021 Aleksanteri-instituutin asiantuntijat osallistuivat myös valvontaan. Nykyään Venäjällä vallitsevissa diktatuurisissa olosuhteissa työstä on tullut mahdotonta. Tällä hetkellä tutkijat tekevät työtään ulkomailla.

Venäjällä ei ole käytännössä ollut yli 20 vuoteen yhtään liittovaltion televisiokanavaa, joka olisi riippumaton Kremlin vallasta. Osa kanavista kuuluu kokonaan valtiolle. Kaupallisten kanavien omistajat ovat lähes aina hyvin lähellä Venäjän hallintoa.