Leningradin kauhun päivät: ruumiilta syötiin aivotkin
Piirityksen aikana yli puoli miljoonaa asukasta kuoli nälkään.
Eräänä tammikuisena maanantaina kotoisassa pikkuravintolassa Pietarin Puškinskaja ulitsalla, Nevski prospektin tuntumassa, ulkopuolinen, mutta yhteisen historian perillinen ja kaupungin muistiin sisään pyrkivä, havahtuu arvioimaan vodkan saattojoukoiksi tuotuja leivän viipaleita, joita on enemmän kuin 125 grammaa. Päivän leipäannos oli pienimmillään sen kokoinen tässä piiritetyssä kaupungissa talvella 1941–1942.
Mikään mielikuvituksen piriste ei auta ymmärtämään, mitä 125 grammaa leipää merkitsee kroonisessa nälässä.
Leningradilaiset eivät aamulla herätessään tienneet edes illastaan, saati sitten kuinka kauan tämä kaikki kestää. Oli ruumiinnälkä ja tiedonnälkä. Taivaalta sateli lentolehtisiä. ”Me pommitamme tänään – te hautaatte huomenna” tai ”Me teemme teistä puuroa.”
Me tiedämme päivien määrän. Eikö se ole sinällään syy muistaa, vaikka saatammekin vain aavistella niiden päivien toden? Heillä oli preesens, meillä on imperfekti, joka on aina turvallisempi aikamuoto.
Piiritys päättyi 27. tammikuuta 1944. Siitä päivästä tuli yksi Venäjän viidestätoista sotakunnian päivistä. Leningradille myönnettiin ensimmäisenä Neuvostoliiton sankarikaupungin arvo 1945.
