Yleisesti käytössä olevista teollisuusroboteista paljastui tietoturva-aukkoja – Avaa portin vakoiluun ja tehtaiden vahingoittamiseen

Kun internetiin kytketyn teollisuusautomaation määrä kasvaa, lisääntyy myös erilaisten hyökkääjien kiinnostus.

automaatio
Teksti
Mika Horelli

Teollisuusrobottien määrä maailmassa kasvaa tällä hetkellä noin 20 prosentin vuosivauhdilla. Kun jokainen robotti kytketään verkkoon, tuotannon tehokkuus kasvaa. Samalla tosin syntyy runsaasti lisää mahdollisuuksia iskeä yhteiskuntien perustoimintojen kimppuun.

Esimerkki uhkakuvista saatiin tuoreessa raportissa, jonka löydöksiä esitellään tarkemmin kyberturvallisuuteen keskittyneessä Blackhat USA 2020- virtuaalikonferenssissa 5. elokuuta.

Raportin laatineet tutkijat kertovat löytäneensä haavoittuvuuksia muun muassa ruotsalais-sveitsiläisen ABB:n valmistamien teollisuusrobottien ohjelmistoista. ABB on yksi maailman suurimmista teollisuusrobottien valmistajista.

Tutkijat onnistuivat murtautumaan robottien ohjelmistoihin tavalla, joka paitsi avaa hakkereille suoran väylän vakoilemaan robottien valmistamiin tuotteisiin liittyviä teollisuussalaisuuksia, myös mahdollistaa tuotantolaitosten suoran vahingoittamisen.

ABB on kertonut korjanneensa ainakin toistaiseksi löydetyt haavoittuvuudet.