Suomalaiset ratkaisivat lohen evoluution geneettisen arvoituksen

Yksi geeni tekee lihavan lohen.

biologia
Teksti
Marko Hamilo
Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Turkulaiset biologit ovat tunnistaneet yksittäisen geenin, joka selittää jopa 40 prosenttia lohen sukukypsyyden ajoittumisen vaihtelusta.

Nature-lehdessä julkaistu tutkimus myös ratkaisee lohen evoluutioon liittyvän geneettisen arvoituksen.

“Tiedetään hyvin, että aikuiset lohikoiraat ja -naaraat ovat eri kokoisia, mikä heijastaa sukukypsyyden saavuttamiseen kulunutta aikaa”, Turun yliopiston luonnonsuojelugenetiikan tutkimusryhmää johtava akatemiaprofessori Craig Primmer kertoo.

“Lohinaaras hyötyy siitä, että se on iso (5–15 kg), ja siksi se kasvaa kauemmin ja saavuttaa sukukypsyyden myöhemmin, kun taas koiraat lisääntyvät usein jo pienikokoisina (1–3 kg).”

Koolla on väliä nimenomaan naaraille, koska todella iso lohinaaras pystyy tuottamaan 30 kertaa enemmän mätimunia kuin pieni naaras. Iso koiras kykenee vain 2–4 kertaa pientä koirasta suurempaan jälkeläistuottoon.