Yhdysvallat jakautui kahtia: Nuorista aikuisista ei tule liberaali sukupolvi – Trump ja Sanders kiinnostavat

Poliittisesti maltillisten osuus äänestäjistä on laskenut huomattavasti.

äänestäminen
Teksti
Marko Hamilo

Yhdysvaltain politiikkaa on vaikea tulkita. Donald Trumpin nousu republikaanien presidenttiehdokkaaksi ja Bernie Sandersin kyky haastaa Hillary Clinton demokraattien esivaaleissa olivat monille yllätys.

Uuden Personality and Social Psychology Bulletin -lehdessä julkaistun tutkimuksen valossa Trump- ja Sanders-käänteissä ei ole mitään yllättävää. Puolue-eliittien ulkopuoliset ehdokkaat ja äärimielipiteet heijastavat täysin äänestäjien asenteiden muutoksia pitkällä aikavälillä.

Florida Atlantic -yliopiston (FAU) ja San Diegon osavaltion yliopiston tutkijat tarkastelivat kymmenen miljoonan yhdysvaltalaisen kansallisesti edustavaa kyselyaineistoa vuodesta 1970 vuoteen 2015.

Vuonna 1989 noin 30 prosenttia aikuisista identifioi itsensä riippumattomiksi. Vuonna 2014 osuus oli noussut kaikkien aikojen huippuun, 46 prosenttiin. Myös voimakkaasti republikaaneiksi tai voimakkaasti demokraateiksi tunnustautuvien osuus oli kasvussa. Sen sijaan maltillisten osuus oli laskenut huomattavasti.

Uutta trendiä johtaa 1980–1994 syntyneiden Y-sukupolvi. Kolmikymppisistä peräti 30 prosenttia identifioitui jyrkiksi republikaaneiksi tai jyrkiksi demokraateiksi. Nuoret aikuiset olivat edeltäviä sukupolvia merkittävästi konservatiivisempia lukioiässä.