Vanha käsitys osoittautui vääräksi: Amerikka asutettiinkin rantoja pitkin

Koulukirjoista tuttu käytävä oli ainakin tuhat vuotta autio ja tyhjä.

alkuperäiskansat
Teksti
Marko Hamilo
Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Ihminen kehittyi Afrikassa, osa lähti Eurooppaan ja Aasiaan ja nykyisten Amerikan alkuperäiskansojen esivanhemmat siirtyivät viime jääkauden lopussa Siperiasta Amerikkaan, kun Beringinsalmen paikalla oli kannas.

Koulukirjoista tutun, pitkään todennäköisimpänä pidetyn teorian mukaan heimot olisivat levittäytyneet etelämmäksi vetäytyvien jäämassojen välistä kapeaa käytävää pitkin.

Uusi Naturessa julkaistu arkeologinen tutkimus haastaa tämän käsityksen. Sen mukaan on epätodennäköistä, että ensimmäiset Amerikkaa asuttaneet ihmiset olisivat voineet kulkea tätä nykyisen Kanadan länsiosissa sijaitsevaa, ensimmäisenä jäästä vapautunutta käytävää pitkin.

Uuden tutkimuksen mukaan käytävä kyllä vapautui jäästä kuljettavaksi noin 14 000–15 000 vuotta sitten, mutta se oli ainakin tuhat vuotta autio ja tyhjä – vailla riittävää kasvillisuutta ja eläimistöä, joka olisi voinut ruokkia sitä pitkin kulkeneet heimot ja antaa heille suojaa.

Käytävä oli 1500 kilometriä pitkä, joten sitä ei olisi ollut mahdollista kulkea alusta loppuun eväiden varassa.

 

Kööpenhaminan yliopiston evoluutiogeneetikko kollegoineen analysoi yhdeksää sedimenttinäytettä Brittiläisessä Kolumbiassa Kanadassa. Alueet edustavat jäätiköiden välisen käytävän viimeiseksi jäästä vapautuneita alueita.

Tutkijat loivat kuvan alueen muinaisesta ympäristöstä kasvien jäänteiden ja dna-näytteiden avulla. Se paljasti, että kasvillisuus levisi alueelle noin 12 600 vuotta sitten, jonka jälkeen sinne tuli myös eläimiä, kuten biisoneita ja mammutteja.

On kuitenkin arkeologista näyttöä siitä, että ensimmäiset ihmiset olivat asettuneet nykyisen Yhdysvaltojen alueelle jo 13 000 vuotta sitten, eli satoja vuosia ennen kuin jäätön käytävä oli elinkelpoinen ja mahdollinen siirtymäreitti. Myöhemmät tulokkaat ovat kyllä saattaneet käyttää Amerikka-käytävää.

Tutkijat epäilevät, että etujoukot olisivat muuttaneet etelään Tyynen valtameren rantoja pitkin. Näihin etujoukkoihin kuuluisivat ainakin niin sanottu Clovis-kulttuuri.