
Fysiikan Teoria kaikesta – vaikea ellei mahdoton
Kaskun mukaan suhteellisuusteorian ymmärsi kaksi ihmistä. Teoria kaikesta on vielä paljon vaikeampi.
Kaikki on nyt kiinnostavaa. Kun käy läpi kirjakauppojen tai kirjastojen valikoimia tai menee elokuviin, kaikki lyö silmille: Kaiken käsikirja, Lyhyt teoria lähes Kaikesta, Madventuresin maailmanselitys – Seikkailijan käsikirja kaikkeen, Kaiken teoria. Ne vetoavat ihmisessä ikiaikaiseen tarpeeseen – haluun ymmärtää kaikki.
Kaikkea on kuitenkin vaikea ymmärtää. Eikä asiaa ainakaan helpota se, että puhuessaan kaikesta ihmiset tarkoittavat todella ihan kaikkea, eli mitä milloinkin: Sään ennustamista, sokeritaudin parantamista, maailmankaikkeuden syntyä, aineen koostumusta, talouden lainalaisuuksia tai sotien syitä.
Kaiken teorian etsinnässä kannattaakin keskittyä fysiikkaan. Fyysikoille Kaiken teoria tarkoittaa vain ja ainoastaan teoriaa todellisuuden peruslainalaisuuksista, tarkoitus ei ole ratkaista kaikkien tieteiden kaikkia ongelmia.
Fyysikko Stephen Hawking määritteli jo vuonna 1988 ilmestyneessä teoksessaan Ajan lyhyt historia luonnontieteiden perimmäiseksi päämääräksi koko maailmankaikkeutta kuvaavan yhtenäisen teorian kehittämisen. Elokuva Kaiken teoria kertoo Hawkingista ja hänen työstään.
Tällainen teoria ansaitsisi Kaiken teorian nimen. Se vastaisi todellisuuden olemusta koskeviin suuriin kysymyksiin: mistä todellisuus koostuu ja millaiset lait sitä hallitsevat?