Uutisanalyysi: Yhdysvaltain odotettu uforaportti ei mainitse avaruusolioita sanallakaan, ja juuri siksi se on niin mielenkiintoinen

Keskustelu tunnistamattomista lentävistä esineistä on tullut valtavirtaan oltuaan vuosikymmeniä rajatiedon ja pseudotieteen leikkikenttää.

asevoimat
Teksti
Lassi Lapintie

Yhdysvalloissa julkaistiin juhannuksen kynnyksellä kauan odotettu raportti niin kutsutuista tunnistamattomista ilmailmiöistä eli UAP:eistä (Unidentified Aerial Phenomena).

Kyseessä on modernin aikakauden korvaava kiertoilmaus vanhalle UFO:lle (Unidentified Flying Object), jonka painolastina on vuosikymmenten kiusallinen avaruusolentomytologia.

Avaruusolentoihin tuore raportti ei ota kantaa, ja juuri siksi se onkin mielenkiintoista luettavaa.

Uutiskanava CNN:n sivuilla julkaistussa raportin tiivistelmässä kerrotaan, että vuosien 2004–2021 ajalta Yhdysvalloille on kertynyt 144 tunnistamattomien lentävien esineiden havaintoa, joista 80 tapauksessa kappaleet havaittiin useammalla kuin yhdellä välineellä.

Havaintoja tekevät usein erityisesti sotilaslentäjät. Näistä tapauksista vain yhdessä viranomaiset pystyivät selittämään tapauksen yksinkertaisella tavalla – kohde paljastui tyhjeneväksi ilmapalloksi.