Tyytymättömyys elämään esikoisen kanssa johtaa alempaan lapsilukuun

Uusien vanhempien hyvinvointiin tulisi kiinnittää enemmän huomiota, sanoo tutkija.

lapset
Teksti
Marko Hamilo

Parit, joiden onnellisuus laskee ensimmäisenä vanhemmuusvuotena, eivät saa yhtä todennäköisesti toista lasta kuin muut.

Saksalaisen Max Planck -väestötutkimusinstituutin johtaja Mikko Myrskylän ja University of Western Ontarion sosiologi Rachel Margolisin tutkimus osoitti, että mitä enemmän vanhempien kokema tyytyväisyys elämään heikkenee, sitä epätodennäköisempää on, että he tekevät toisen lapsen.

Demography-lehdessä julkaistun tutkimuksen mukaan vaikutus on erityisen suuri korkeasti koulutetuilla ja keskimääräistä vanhemmilla isillä ja äideillä.

Saksalaisten vanhempien kokema pudotus tyytyväisyydessä omaan elämään oli ensimmäisen vuoden aikana esikoisen syntymän jälkeen jopa suurempi kuin työttömyyden, avioeron tai puolison kuoleman vaikutus onnellisuuteen.

”Vanhempien kokemukset ensimmäisen lapsen syntymästä ja ajasta sen jälkeen auttavat ennustamaan, kuinka suuri perheestä tulee”, Myrskylä sanoo. ”Alhaisesta syntyvyydestä huolestuneiden poliitikkojen tulisi kiinnittää huomiota uusien vanhempien hyvinvointiin heidän ensimmäisen lapsensa syntymän aikoihin ja sen jälkeen.”