Mars pintaa syvemmältä

Jos Marsista löytyy vettä, voi sen sisuksista myös löytyä magmaa, arvelee tutkimus.

tiede
Teksti
Lassi Lapintie
Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Marsia on tyypillisesti pidetty geologisesti kuolleena ja rutikuivana planeettana, josta vettä löytyy vain jäänä.

Heinäkuussa havaittiin kuitenkin merkkejä siitä, että syvältä planeetan etelänavan jäätikön alta saattaa löytyä nestemäinen järvi. Tämä pääteltiin Mars Express -luotaimen tutkakuvista.

Jos Marsista löytyy nestemäistä vettä, syynä saattaa olla vulkaaninen toiminta. Näin uskovat uuden tutkimuksen tekijät, joiden työ ilmestyi Geophysical Research Letters -tiedejulkaisussa.

Mars on ollut vulkaanisesti aktiivinen ja sen pinnalta löytyvät Aurinkokunnan suurimmat tulivuoret. Vulkaanisuuden merkit ovat kuitenkin satoja miljoonia tai miljardeja vuosia vanhoja.