Tutkimus: Pätkäpaasto voi ehkäistä lihomista ja kakkostyypin diabetesta

Amerikkalaiset tutkijat testasivat dieettiä hiirillä erilaisten ruokavalioiden avulla.

diabetes
Teksti
Marko Hamilo
Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Uusi hiirillä tehty kokeellinen tutkimus viittaa mahdollisuuteen ehkäistä lihomista ja kakkostyypin diabetesta rajoittamalla ruoan saantia päivittäin 812 tuntiin. Cell Metabolism -lehdessä julkaistut Amandine Chaixin ja Amir Zarrinparin tutkimukset osoittivat, että tällainen pätkäpaastoaminen vaikuttaa suoliston bakteeritasapainoon.

Tutkimuksissa kävi myös ilmi, että ainakaan hiirillä satunnaiset rajoittamattomien ruoka-aikojen päivät eivät kumonneet paastoilun hyötyjä.

Aiemmin kalifornialaisen Salk-instituutin tutkija Satchidananda Panda kollegoineen oli huomannut, että tällainen aikarajoitteinen ruokinta saattaisi ehkäistä liikalihavuutta hyvin rasvapitoisesti ruokituilla hiirillä, mutta he eivät aiemmin olleet testanneet vaikutusta muilla ruokavalioilla tai jo lihavilla hiirillä.

Uudessa tutkimuksessa Pandan johtaman ryhmän tutkijat testasivat pätkädieettiä hiirillä erilaisilla ruokavalioilla. Hyvin rasvaista ja sokeripitoista ruokaa syöneillä hiirillä paastoaminen ehkäisi sairauksien kehittymistä sitä enemmän mitä pitempi paastoperiodi oli. Hyödyt säilyivät, vaikka hiiret saivat välipäiviä, jolloin ravintoa oli koko ajan saatavilla.

Tällä tutkijat halusivat mukailla muodikkaita pätkäpaastodieettejä, joihin kuuluu normaalin ruokavalion päiviä sekä paastopäiviä, jolloin syödään vain hyvin vähän ja tyypillisesti vain kerran.