Tutkimus: Negatiivinen ihminen äänestää maahanmuuttokielteisiä

Tiede on alkanut etsiä äänestyskäyttäytymiselle syitä biologiasta.

Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Ihmisluontoon kuuluu yleismaailmallinen piirre, jota psykologit kutsuvat negatiivisuusvinoumaksi: ihmisillä on taipumus kiinnittää huomiota enemmän negatiivisiin kuin positiivisiin tapahtumiin. Evoluution näkökulmasta tämä on järkevää. Kielteisillä tilanteilla voi olla vakavampia seurauksia eloonjäämisen kannalta, joten niille yksilön tulee olla herkkä.

Vaikka piirre on universaali, se on joillakin yksilöillä voimakkaampi kuin toisilla. Nebraskan yliopiston politiikan tutkijoiden John Hibbingin ja Kevin Smithin mukaan on on myös vankka näyttö siitä, että yksilöiden välillä on biologiaan pohjautuvia eroja siinä, miten voimakkaasti he reagoivat negatiivisiin ärsykkeisiin.

Hibbing ja Smith väittävät New Scientist -lehdessä, että Euroopassa maahanmuuttokielteisiä, usein populistisiksi kutsuttuja puolueita äänestävät ovat keskimäärin taipuvaisempia negatiivisuuteen kuin muut. Tutkimuksen mukaan otaksuma, jonka mukaan populisteja äänestäviä yhdistäisi heikko sosioekonominen status, ei pidä paikkansa.

Näiden tutkijoiden mukaan biologisesti voimakkaammin negatiivisiin ärsykkeisiin reagoivat ihmiset ovat muita todennäköisemmin epäileväisiä uusia ihmisiä ja lähestymistapoja kohtaan. He ovat taipuvaisia suosimaan varmuutta, traditiota ja turvallisuutta. He ovat parempia tunnistamaan riskejä ja vaaroja, ja siksi heitä houkuttavat poliittiset ohjelmat, joiden he uskovat rajoittavan haavoittuvuuttaan.

Biologisesti mitattava vaihtelu negatiivisuusvinoumassa näyttäisi Hibbingin ja Smithin tutkimusten mukaan ennustavan asenteita maahanmuuttoon ja muihin havaittuihin uhkiin.