Tutkimus kyseenalaistaa kuoleman – vanheneminen ”loppuu” 105-vuotiaana

Ihmiselämän teoreettinen yläraja on kiistanalainen aihe ikääntymisen tutkimuksessa.

ikääntyminen
Teksti
Lassi Lapintie
Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Vanheneminen ja kuolema ovat ihmisenä olemisen ydintä, jonka ympärille on rakennettu kokonaisia kulttuureja ja uskontoja kautta historian.

Viime vuosikymmeninä tiede on kuitenkin kyseenalaistanut elämän loppumisen itsestäänselvyyttä. Nyt italialainen tutkimus ehdottaa, ettei ihmisen eliniälle välttämättä ole kiveen hakattua ylärajaa.

Kuolemisen todennäköisyys kasvaa tasaisesti ihmisen vanhetessa, mutta tutkijat havaitsivat, että kasvu näyttää pysähtyvän, jos ihminen ehtii 105 vuoden ikään.

Tuosta iästä eteenpäin todennäköisyys kuolla seuraavan vuoden aikana näyttää pysyvän 50 prosentissa vuodesta toiseen. Roomalaisyliopistojen tutkijat kutsuvat tätä ilmiötä “kuolevaisuuden ylängöksi”.

Tulos saatiin tilastollisesta tutkimuksesta, jonka kohteena oli noin 4 000 “superiäkästä” ihmistä Italiasta, jossa erittäin pitkäikäisten väestötiheys on maailman suurimpia. Koehenkilöt olivat kaikki yli 105-vuotiaita.