Isisin kahdeksat kasvot

Psykologit Ranskassa pohtivat, mikä sai nuoret liittymään terrorijärjestön riveihin.

tiede
Teksti
Lassi Lapintie
Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Irakin ja Syyrian alueilla vuosina 2014–16 kulovalkean lailla levinnyt Isis houkutteli riveihinsä nuoria taistelijoita Euroopasta.

Omaa valtiotaan haikailleen ääriryhmän hirmuvalta on pitkälti päättynyt sen menetettyä avainalueensa, mutta järjestön jättämiä haavoja parannellaan edelleen.

Erityisen paljon lähtijöitä oli Ranskasta, jossa psykologit ovat pohtineet, mikä sai vauraassa maassa varttuneet nuoret lähtemään Syyriaan.

Tutkimuskohteena oli 150 ihmistä. He olivat päätyneet osaksi Ranskan radikalismin vastaista ohjelmaa, jossa ääriajatteluun sortuneita pyrittiin käännyttämään maltillisiksi.