Tutkija: Elintason nousu toi moralismin uskoon

Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Nykypäivän ihmiselle on itsestäänselvyys, että uskonnot ottavat kantaa moraalikysymyksiin. Näin ei ollut aina, väittää ranskalaisen Ecole N­ormale Supérieuren tutkija Nicolas Baumard.

Aiemmissa metsästäjä–keräi­lijä-yhteiskunnissa ja varsinaisia valtioita edeltävissä varhaisissa päällikköyhteiskunnissa uskonnolliset perinteet keskittyivät rituaaleihin, uhritoimituksiin ja tabuihin, joiden oli määrä karkottaa pahuus ja epäonni.

Uskonnollinen elämä muuttui 500–300 vuotta ennen ajanlaskun alkua aikakaudella, jota filosofi Karl Jaspers on kutsunut akseliajaksi. Silloin Euraasiassa syntyivät maailmanuskonnot, jotka korostivat henkilökohtaista suhdetta transsendenssiin, johonkin käsityskyvyn ylittävään. Niihin sisältyi ajatus siitä, että ihmiselämällä on mammonan keräämistä syvempikin tarkoitus.

Baumardin mukaan tähän liittyi moraalinen ulottuvuus ja ajatus maallisten mielihalujen kontrollista kohtuude­n, askeetti­suuden ja myötätunnon avulla. Kohtuuden vaatimus liittyi esimerkiksi ruokaan, seksiin ja kunnianhimoon, askeettisuus toteutui paastossa ja pidättyvyydessä, myötätunto ilmeni auttamisena ja toisten kärsimysten j­akamisena.

Buddhalaisuus, jainalaisuus, taolaisuus, toisen temppelin ajan juutalaisuus ja stoa­laisuus syntyivät toisistaan riippumatta samoihin aikoihi­n, ja niiden pohjalta kehittyivät myöhemmin vielä kristinusko ja islam.

 

Mutta miksi moraalia ja askeesia korostavat uskonnot k­ehittyivät samoihin aikoihin?

Monet uskontotieteilijät ovat esittäneet, että suuret yhteiskunnat tulivat mahdollisiksi ja ne toimivat tehokkaammi­n, kun niitä sääteli moralisoiva uskonto. Evoluutio-psykologiaa antropologian ja historian suuriin kysymyksiin soveltava Baumard kollegoineen kuitenkin epäilee v­äitettä.

Current Biology -lehdessä julkaistussa tutkimuksessa Baumard huomauttaa, että ”kaikkein menestyksekkäimmillä muinaisilla valtakunnilla oli silmiinpistävän ei-moraaliset jumalat”. Näitä olivat esimerkiksi Egypti, atsteekit, inkat ja mayat.

Sen sijaan Baumard osoittaa historiaan ja psykologiaan perustuvalla tilastollisella mallilla, että maailmanuskontojen synnyn selittää paremmin Euraasian suurten sivilisaatioiden elintason kohoaminen kuin yhteiskunnan poliittinen rakenne tai väestön koko. Moraaliin keskittyvien uskontojen synty ajoittui aikaan, jolloin ihmisillä oli hyvin ruokaa syödäkseen, katto pään päällä ja syy uskoa että niin olisi tulevaisuudessakin.

Baumardin mukaan elintason nousu mahdollisti siirtymisen hetkeen keskittyvästä elämänasenteesta pitkän aikavälin suunnitteluun ja ennakointiin.

Tällaisessa lisääntymisstrategiassa vanhemmat käyttävät usein merkittävästi resursseja jälkikasvuunsa, mitä tukee usein pitkäaikainen yksiavioisuus.

Baumardia kiinnostaisi testata, ovatko nämäkin modernien yhteiskuntien piirteet seurausta samasta historiallisesta muutoksesta.

 

Miten syntyi tilanne, jossa siunaus seurasi moraalisesta itsekontrollista?

Kirkon tutkimuskeskuksen johtajan Kimmo Ketolan mukaan taustalla on todennäköisesti lukuisia toisiaan tukevia tekijöitä.

”Vauraus saattoi luoda uskonnollisen oppineiston ammattiryhmän, jolla oli mahdollista omistautua kurinalaisuutta vaativiin henkisiin pyrintöihin ja joka halveksi tavallista, impulsseille altista rahvasta. Myös kaupungistuminen ja kaupankäynnin vilkastuminen loi tilanteen, jossa törmättiin useammin vieraisiin heimoihin ja kansoihin, joiden kanssa piti tulla toimeen kaupankäynnin edistämiseksi. Impulsseja piti pitää kurissa.”

”Tai ehkä varallisuus saattoi jakautua entistä tasaisemmin, mikä mahdollisti ylellisessä elämässä rypevän keskusvallan ja siihen liittyvien temppelikulttien haastamisen, kun kansa oli entistä valveutuneempaa.”

Ketolan mukaan kannattaa muistaa, että monet suurten uskontoperinteiden perustajista, kuten Konfutse, Buddha, Jeesus ja Muhammad, haastoivat oman aikansa valtaapitäviä ja uskonnollisia auktoriteetteja.