Tutkija: Elintason nousu toi moralismin uskoon

Muinaisilla valtakunnilla oli silmiinpistävän ei-moraaliset jumalat, sanoo Nicolas Baumard.

moraali
Teksti
Marko Hamilo

Nykypäivän ihmiselle on itsestäänselvyys, että uskonnot ottavat kantaa moraalikysymyksiin. Näin ei ollut aina, väittää ranskalaisen Ecole N­ormale Supérieuren tutkija Nicolas Baumard.

Aiemmissa metsästäjä–keräi­lijä-yhteiskunnissa ja varsinaisia valtioita edeltävissä varhaisissa päällikköyhteiskunnissa uskonnolliset perinteet keskittyivät rituaaleihin, uhritoimituksiin ja tabuihin, joiden oli määrä karkottaa pahuus ja epäonni.

Uskonnollinen elämä muuttui 500–300 vuotta ennen ajanlaskun alkua aikakaudella, jota filosofi Karl Jaspers on kutsunut akseliajaksi. Silloin Euraasiassa syntyivät maailmanuskonnot, jotka korostivat henkilökohtaista suhdetta transsendenssiin, johonkin käsityskyvyn ylittävään. Niihin sisältyi ajatus siitä, että ihmiselämällä on mammonan keräämistä syvempikin tarkoitus.

Baumardin mukaan tähän liittyi moraalinen ulottuvuus ja ajatus maallisten mielihalujen kontrollista kohtuude­n, askeetti­suuden ja myötätunnon avulla. Kohtuuden vaatimus liittyi esimerkiksi ruokaan, seksiin ja kunnianhimoon, askeettisuus toteutui paastossa ja pidättyvyydessä, myötätunto ilmeni auttamisena ja toisten kärsimysten j­akamisena.

Buddhalaisuus, jainalaisuus, taolaisuus, toisen temppelin ajan juutalaisuus ja stoa­laisuus syntyivät toisistaan riippumatta samoihin aikoihi­n, ja niiden pohjalta kehittyivät myöhemmin vielä kristinusko ja islam.