Transrasvat lisäävät kuolleisuutta

Uusi tutkimus ei löytänyt yhteyttä tyydyttyneiden rasvojen ja kuolleisuuden välillä.

aivoinfarkti
Teksti
Marko Hamilo
Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Transrasvat ovat yhteydessä kuolleisuuden ja sydäntautien riskiin, mutta vastaavaa yhteyttä ei löydy tyydyttyneiden rasvojen ja kuoleman, sydäntautien, aivohalvauksen tai kakkostyypin diabeteksen välillä, kävi ilmi uudesta British Medical Journalissa julkaistusta tutkimuksesta.

Tutkimuksen mukaan sydäntautien riski oli muita 20–30 prosenttia korkeampi niillä, joiden ruokavalioon sisältyi paljon transrasvoja.

Transrasvoja syntyy kasvirasvojen teollisessa kovettamisessa. Niitä on varsinkin pikaruoassa. Transrasvojen epäterveellisyys on ollut tiedossa jo pitkään, ja esimerkiksi Suomessa transrasvoja saa tavallisesta ruokavaliosta enää vähän.

Yhtenä syynä tähän on se, että meillä margariiniteollisuus muutti kasviöljyjen kovetusmenetelmänsä vaihtoesteröintiin jo 1990-luvulla. Tällöin transrasvoja ei muodostu, kertoo Elintarviketurvallisuusvirasto Evira.

Tutkimukset ovat vuosikymmenien ajan osoittaneet, että tyydyttämättömät eli lähinnä kasvisrasvat ovat terveellisempiä kuin tyydyttyneet eli lähinnä eläinrasvat.