Tiede kansainvälistyy verkossa
Suomalaiset tuottavat entistä ahkerammin tieteellisiä tutkimuksia, mutta ulkomaille lähtö ei enää houkuttele.
Tieteen tietotekniikan keskuksen CSC:n uusi Cray-supertietokone tietoverkkoineen vähentää osaltaan tutkijoiden matkustelutarvetta. Kuva Seppo Samuli / Lehtikuva
Suomalaisia on jokseenkin yksi prosentti nykyisen EU:n asukasmäärästä, mutta tutkijamme tuottavat noin 2,5 prosenttia EU-maiden tieteellisistä julkaisuista.
Jos saavutusta verrataan yleisurheilumenestykseen, se on vähän heikompi: Göteborgin EM-kisoissa 2006 suomalaiset saavuttivat 3,4 prosenttia kaikista EU-maiden mitaleista. Vertailu hiihtokisoihin olisi tieteelle paljon julmempi, mutta vertailu esimerkiksi jalkapalloon lempeämpi.
Häpeään ei kuitenkaan ole aihetta, sillä ensinnäkään tiedettä ei pidä verrata urheiluun ja toiseksi Suomen tiede ja tutkimus ovat kansainvälistyneet selvästi viime vuosina, todetaan tällä viikolla julkaistussa laajassa raportissa, jonka tilaaja on Suomen Akatemia.
Suomalaisten kansainväliset tieteelliset julkaisut ovat lisääntyneet vähintään samaa tahtia kuin muissa kehittyneissä tiedemaissa, jopa vähän nopeamminkin. Vuonna 1985 suomalaisten julkaisuja ilmestyi runsaat 3 000, kaksi vuosikymmentä myöhemmin jo yli 8 000. Osuus EU:n julkaisuista nousi noin 2 prosentista 2,5:een.
Ripeimmin suomalaisjulkaisujen määrä on lisääntynyt sosiaali- ja yhteiskuntatieteissä sekä tekniikassa.
Rakkaus ratkaisee
Sen sijaan pari muuta kansainvälistymisen mittaria – liikkuvuus ja ulkomaalaisten tutkijoiden määrä Suomessa – ovat selvästi keskiarvojen alapuolella. Sekä suomalaistutkijoiden työskentely ulkomailla että ulkomaalaistutkijoiden määrä ja oleskeluaika Suomessa ovat vähentyneet viime vuosina.
Muutoksen selittää suurelta osin tiedonsiirtotekniikka: tiedettä tehdään verkkojen välityksellä. Niiden täydennykseksi tarvitaan usein vain pikavierailuita.
Tutkijavaihdon vähyyteen vaikuttavat kuitenkin myös Suomen tutkimusjärjestelmä, maantiede, kieli ja perinteet, huomautetaan raportissa. Siis vuosien varrelta tuttu ”takka ja akka” -syndrooma elää edelleen: kylmään Suomeen jäädään tutkijaksikin useimmiten rakastumisen takia.
Siviilielämä näyttää vaikuttavan entistä enemmän myös suomalaisten tutkijoiden lähtöön ulkomaille. Nykyisin ei ole enää lainkaan varmaa, että ulkomaiset jatko-opinnot edistävät uraa Suomessa. Saattaa käydä myös päinvastoin: tutkijan ollessa ulkomailla kotimaahan jääneet kilpailijat ovat täyttäneet hänen paikkansa, ja paluu voi olla vaikeaa.
Suomeen saapuvat tutkijat ovat useimmiten yhteiskuntatieteiden tai tekniikan edustajia, Suomesta taas lähdetään ulkomaille eniten monitieteisiin tai luonnontieteiden yksiköihin. Valintoihin vaikuttaa usein se, että Suomessa ei ole niin järeitä tutkimuslaitteita joita näillä aloilla tarvitaan.
Uusia mittareita
Suomen liittyminen Euroopan unioniin vuonna 1995 on heijastunut ennen muuta tutkimuksen rahoitukseen ja verkostoitumiseen – ei niinkään tieteenteon sisältöön. EU:n ja muun kansainvälistymisen rinnalla pohjoismaiset yhteydet ovat säilyneet keskeisinä.
Raportissa arvioidaan, että yhteistyö Venäjän, Kiinan, Intian ja muiden kehittyvien tiedemaiden kanssa lisääntyy tulevaisuudessa.
Raportissa esitetään entisten rinnalle myös uusia mittausmenetelmiä kansainvälistymisen seuraamiseksi. Huomiota tulisi kiinnittää määrän lisäksi laatuun, eli mitata esimerkiksi sitä, kuinka paljon suomalaiset ovat yhteistyössä maailman huippututkijoiden kanssa.