Tappajarobottien kielto jakaa maailmaa – Rikkaat maat ovat haluttomia sitomaan käsiään

Suomi on ollut keskitien kulkija eikä ole ottanut voimakasta kantaa asiaan.

aseet
Teksti
Lassi Lapintie
Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Tekoälystä on povattu maailmaa mullistavaa keksintöä lähes jokaiselle elämän osa-alueelle, eikä sodankäynti ole tässä poikkeus. Monet suurvallat ja teknologian kärkimaat tutkivat asejärjestelmien tekoälyyn perustuvia autonomisia toimintoja.

Samaan aikaan maailmalla voimistuvat vaatimukset siitä, että “tappajarobotit” pitäisi kieltää kokonaan samaan tapaan kuin biologiset aseet on kielletty.

Pahin uhkakuva on, että tulevaisuuden taistelukentillä vaanii tekoälyn ohjaamia koneita, jotka voivat täysin itsenäisesti tehdä päätöksen tappamisesta ilman, että ihmistä olisi mukana päätöksentekoketjussa.

Tällaista autonomista tappajakonetta pidetään sodankäynnin lainsäädännön ja etiikan kannalta ongelmallisena keksintönä, ja monien mielestä ainoa ratkaisu on tällaisten laitteiden kehittämisen ja käyttämisen täyskielto.

Kiellon kannalla on muun muassa ihmisoikeusjärjestö Human Rights Watch, joka käynnisti vuonna 2013 kampanjan tappajarobottien täyskiellon puolesta.