Tampereen yliopisto yt-neuvotteluiden jälkeen – professori: huippututkijoiden aikaa kuluu nyt aivan muuhun kuin olisi tarkoitus
Tampereen yliopisto karsi tukipalveluista. Niin on tehnyt viime vuosina moni muukin yliopisto. Luottamushenkilöistä irtisanomisten perustelut ontuvat.
Julkaistu yli kolme vuotta sitten
Tampereen yliopistossa on takana ensimmäinen kevät yt-neuvottelujen jälkeen.
Loppuvuonna 2021 yliopisto irtisanoi 106 työntekijää sen hetkisistä tukipalveluiden tehtävistään. Heistä 21 on nyt irtisanomisajalla. Suurimman osan kanssa neuvoteltiin esimerkiksi eläkkeelle jäämisestä tai eri työtehtävässä jatkamisesta.
Yliopiston hallituksen mukaan prosessi sujui suunnitellusti ja henkilöstö sai tukea.
Luottamushenkilöt Mari Hatavara, Arja Liikanen ja Jorma Viikki taas kuvailevat irtisanomisten jälkeistä aikaa ”paniikkiratkaisujen” ja ”kaaoksen” sävyttämäksi.