Taas uusi löytö, jolla vanhenemista voisi ehkä hidastaa – tutkimukset herättävät innostusta, mutta niissä piilee myös riskejä

Ihmisen vanhenemisen perimmäistä syytä ei tiedetä, ja siksi hoitomekanismin löytäminen vanhenemisen estämiseksi on hakuammuntaa, sanoo tutkija.

elinikä
Teksti
Anssi Koskinen

Huhtikuussa tiedelehti Naturessa julkaistiin tutkimus, jossa tutkijat olivat löytäneet keinoja peruuttaa ikääntymiseen liittyviä muutoksia. Kukkakärpästen ja ihmissolujen jakaantumispotentiaali hidastui, kun RNA Pol II -entsyymin toimintaa hidastettiin.

Kyseessä ei ollut ensimmäinen kerta, kun tutkimuksessa tehtiin uusi löytö, jolla vanhenemista voisi saada hidastettua. Lupaavat tutkimustulokset ovat saaneet aikaan innostusta ja kohua, mutta lopullista ratkaisua ei kuitenkaan ole vielä löydetty, sanoo Jyväskylän yliopiston liikuntatieteellisen tiedekunnan apulaisprofessori Elina Sillanpää.

Yksi viimeisimmistä hypetyksistä on ollut kakkostyypin diabeteksen hoitoon käytettävä metformiini, Sillanpää kertoo. Metformiini on lisännyt elinikää hiivalla, madoilla ja hiirillä. Ihmisillä metformiinin käyttäminen diabeteslääkkeenä on yhdistetty pienempään kuolemanriskiin, Sillanpää sanoo.

”Sitä ei tiedetä, pidentääkö metformiini myös terveiden ihmisten elinikää.”